keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Uskovien tempaus, Karitsan häät

Rakas Jumala; Adonai, Elohim, Sebaot. Tahdon olla "huutavan ääni erämaassa", niin kuin Johannes Kastaja valmisti Elian hengessä tietä  Jeesuksen tulemukselle, niin nyt lopun aikoina Elian hengessä haluan valmistaa tietä meidän Herrallemme Jeesukselle Kristukselle. 

 Rukoilen, että pidät minut ja muut uskovat totuudessa ja pyhityksessä; parannuksen tekemisessä henkilökohtaisessa elämässämme, että olisimme valmiit, kun poikasi Jeshua saapuu noutamaan morsiusseurakuntaansa.

 Rukoilen, että kirjoitusteni kautta moni heräisi valvomaan ja tekisi parannuksen elämässään.

Rukoilen myös, että ne jotka eivät tunne sinua Herra vielä, voisivat löytää nämä kirjoitukset ja sitä kautta alkaisivat tutkimaan Raamattua ja löytäisivät elävän Jumalan poikasi Jeesuksen kautta sekä saisivat luvatun Pyhän Hengen sinetin.

 Herra suojele Suomea ja Israelia sekä koko maailmaa. Anna herätys Suomeen, Israeliin ja koko maailmaan.

 Varjele meidät eksytyksiltä, onnettomuuksilta, sairauksilta ja kaikelta valheelta ja pahalta. Siunaa meitä ja meidän perheitämme, niin että meiltä ei mitään puutu. Pelasta koko perhekuntamme.

 Pyhä Henki johdattakoon meidät koko totuuteen. Herra anna meille ilmestyksen henki Sinun tuntemisessa. Amen.



Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ensin. Sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa toisianne näillä sanoilla.
 1. Tess. 4:15-18.











Suuri ahdinko
Matt.22:

15 "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä 
turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- huomatkoon lukija tämän! -- 16 silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. 17 Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, 18 eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. 19 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! 20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. 21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. 22 Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
23 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. 25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.
26 "Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä. 27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo. 28 Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat.


Ihmisen Pojan tuleminen

29 "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.
32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. 33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella. 34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. 35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
36 "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. 37 Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. 38Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. 39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. 40 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. 41 Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
42 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. 43 Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. 44 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.






Gorgeous





Vastustaja, Antikristus

2.Tess.2:

1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. 3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. 4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5 Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne. 6 Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa.
7 Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; 8 silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. 9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. 10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, 12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.


Pelastukseen valitut

13 Mutta teidän vuoksenne meillä on täysi syy aina kiittää Jumalaa, te Herralle rakkaat veljemme. Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen. 14 Tähän juuri, Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen, hän kutsui teidät, kun toimme teille evankeliumin. 15 Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille. 16 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, 17 rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.


Banqueting Table in Heaven.    THE INVITATION You are invited to come dine with me from now through all eternity. Believe in the father son and holy spirit, and dine with Jesus as your host. To live in heaven eternally, All you must do is.... accept Jesus Christ as Lord! Ask Him to come into your heart and save you from your sin! Repent of your sin and follow Christ! You must be born again In Him in order to enter the kingdom of God. Romans 10:9-15

Kuninkaanpojan häät

1 Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:
2 "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. 3 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. 4 Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!' 5 Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, 6 toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. 7 Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8 Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. 9 Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.' 10 Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."



Dolores DeVelde


JOHANNEKSEN ILMESTYS

Luku 12

1. Ja suuri ihme ilmestyi taivaassa: vaimo oli puetettu auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla, ja hänen päässänsä kruunu kahdestatoistakymmenestä tähdestä.
2. Ja hän oli raskas, ja huusi synnyttäissänsä, ja hänellä oli suuri vaiva synnyttää.
3. Ja toinen ihme näkyi taivaassa, katso: suuri ruskia lohikärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja hänen päissänsä seitsemän kruunua.
4. Ja hänen pyrstönsä veti kolmannen osan taivaan tähdistä, ja heitti ne maan päälle. Ja lohikärme seisoi vaimon edessä, joka oli synnyttämällänsä, että kuin hän olis synnyttänyt, se olisi syönyt hänen lapsensa.
5. Ja hän synnytti poikalapsen, joka oli kaikki pakanat hallitseva rautaisella vitsalla. Ja hänen poikansa temmattiin Jumalan tykö ja hänen istuimensa tykö.
6. Ja vaimo pakeni korpeen, kussa hänelle oli sia Jumalalta valmistettu, siinä ruokittaa tuhannen kaksisataa ja kuusikymmentä päivää.
7. Ja (suuri) sota tapahtui taivaassa: Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikärmeen kanssa, ja lohikärme soti ja hänen enkelinsä.
8. Ja ei he voittaneet, eikä heidän siaansa enää löydetty taivaassa.
9. Ja suuri lohikärme, vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa heitettiin sinne. 

10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: nyt on autuus, ja voima, ja valtakunta, ja väki meidän Jumalamme, ja valta hänen Kristuksensa: että meidän veljiemme päällekantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi.
11. Ja he ovat hänen voittaneet Karitsan veren kautta, ja heidän todistuksensa sanan kautta; ja ei he henkeänsä kuolemaan asti rakastaneet.
12. Sentähden te, taivaat, iloitkaat, ja jotka niissä asutte. Voi maan ja meren asuvia! sillä perkele astuu alas teidän tykönne, pitäin suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan.
13. Ja kuin lohikärme näki itsensä maahan heitetyksi, vainosi hän vaimoa, joka pojan synnytti.
14. Ja vaimolle annettiin kaksi suuren kotkan siipeä, että hän olis korpeen siaansa lentänyt, kussa hän elätetään ajan, ja kaksi aikaa, ja puolen aikaa, kärmeen kasvoin edestä.
15. Ja kärme puuskasi vaimon jälkeen suustansa vettä niinkuin kosken, upottaaksensa häntä.
16. Mutta maa autti vaimoa, ja maa avasi suunsa, ja särpi veden, jonka lohikärme suustansa puuskannut oli.
17. Ja lohikärme vihastui vaimon päälle, ja meni sotimaan muiden kanssa hänen siemenestänsä, jotka Jumalan käskyt kätkevät ja Jesuksen Kristuksen todistuksen pitävät.
18. Ja minä seisoin meren sannalla.



♫ "All who are thirsty All who are weak Just come to the fountain Dip your heart in the stream of life  Let the pain and the sorrow Be washed away In the waves of His mercy As deep cries out to deep  We sing, come Lord Jesus come, Come Lord Jesus, come" ♫


Riemulaulu taivaassa

1 Tämän jälkeen kuulin taivaasta mahtavan äänen, ikään kuin suuri kansanjoukko olisi laulanut:

-- Halleluja!
Pelastuksen tuo meidän Jumalamme,
hänen on kirkkaus ja voima.
2 Oikeat ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa. Hän on tuominnut suuren porton, joka turmeli maailman iljetyksillään, hän on kostanut portolle palvelijoidensa veren.
3 Taas kuului ääni:

-- Halleluja! Porton roviosta nousee savu aina ja ikuisesti.
4 Kaksikymmentäneljä vanhinta ja ne neljä olentoa heittäytyivät kasvoilleen Jumalan eteen ja osoittivat kunnioitustaan hänelle, joka istuu valtaistuimella. He sanoivat:

-- Aamen. Halleluja!
5 Ja valtaistuimelta kuului ääni:

-- Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki te hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, pienet ja suuret! (Ilm.19:1-10)

6 Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui:

-- Halleluja!
Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias,
on ottanut kuninkuuden.
7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme,
antakaamme hänelle kunnia!
Nyt on tullut Karitsan häiden aika.
Hänen morsiamensa on valmiina,
8 hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.
Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.
9 Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja."
10 Minä heittäydyin hänen jalkoihinsa kumartaakseni häntä, mutta hän sanoi: "Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja veljesi, jotka olette Jeesuksen todistajia. Jumalaa sinun tulee kumartaa!"
Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki




Seuraava linkki Jeesuksen seurassa Karitsan häissä:

http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2013-04-08


Matt:25:1-13:

Viisi viisasta ja viisi tyhmää
 
"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta.

Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat.

Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon.


Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin.

Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.'

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."



MESSIAAN TULEMUS JA YLÖSTEMPAUS

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tuköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen, tien sinne te tiedätte. Tuomas sanoi hänelle: 'Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani'." (Joh.14:1-6).

"Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkunei­den on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös; niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, ette me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme olla aina Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla" (1.Tes.4:13-18).

Jeshuan Messiaan tulemus takaisin omiansa, uskoviansa, noutamaan, on yksi ihanimmista Jumalan Sanan lupauksista, joka esiintyy Vanhassa ja Uudessa Testamen­tissa useita satoja kertoja. Kun Herra Jeshua astui ristin sovitustyönsä ja ylösnousemuk­sensa jälkeen taivaaseen, jossa Hän on parhaillaan valmistamassa sijaa omilleen, on Hän myöskin lupauksensa mukaisesti tuleva takaisin noutamaan omiansa taivaallisen Isän kotiin. Kun Herramme laskeutuu Isän oikealta puolelta kohti maata, tapahtuu siellä ylhäällä, jossakin taivaan ja maan välillä, tämä ihmeellinen hetki: käskyhuuto, ylienkeli Mikaelin ääni ja Jumalan pasunaan puhallus (Juuda.9). Sen seurauksena tapahtuu uskossa kuolleiden ruumiiden ylösnousemus ja uskossa elävien muutos silmänrä­päyksessä kuoleman prosessin kautta uuteen ylösnousemusruumiiseen ja tempaus Herraa vastaan yläilmoihin yhdessä uskossa kuolleiden kanssa ja niin koko Messiaan omien joukko saa olla iäti Herransa kanssa.

Ylösnousemuksen vuorot

"Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman" (1.Kor.­15:20-24).

"Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen" (Dan.12:2).

"Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylö­snousemuk­seen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen" (Joh­.5:28-29).
Kuolleiden ylösnousemus ei ole vain yksi kertakaikkinen tapahtuma viimeisen tuomion yhteydessä, niinkuin melko laajoissa kristillisissä piireissä opetetaan, sillä ylösnousemus jakaantuu vuoroihin. Ensinnäkin voidaan kuolleiden ylösnousemus jakaa kahteen osaan: elämän ylösnousemukseen eli ensimmäiseen ylösnousemukseen ja tuomion ylös­nousemukseen (Ilm.20:1-6). Ensimmäinen ylösnousemus eli elämän ylösnousemus tapahtuu ennen tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa ja tuomion ylösnousemus tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan jälkeen olevan ns. viimeisen tuomion yhteydessä, jolloin jumalattomat nousevat kuolleista häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Ilm.20:1-15).

Toisaalta vanhurskasten ylösnousemus eli elämän ylösnousemus jakaantuu vuoroihin. Esikoisena on Messias, joka nousi esikoisena kuoloon nukkuneiden joukosta. Tähän esikoisylösnousemukseen kuuluvat myös ne vanhan liiton pyhät, jotka Messias herätti kuolleista oman ylösnousemuksensa yhteydessä Jerusalemissa (Mat.27:50-53; Luuk.1­4:14). Se oli "esikoislyhde eli heilutuslyhde" ylösnousseiden joukossa, kuten olemme Messiaan kärsimysviikon tapahtumien yhteydessä todenneet.

Varsinainen ylösnousemuksen pääjoukko nousee kuolleista silloin, kun Messias saapuu tulemuksessaan omiansa noutamaan, jolloin uskossa kuolleet nousevat ylös ja uskossa elävät muutetaan silmänräpäyksessä kuoleman kaltaisen prosessin kautta ylösnousemusolotilaan ja temmataan yhdessä uskossa kuolleiden kanssa Herraa vastaan yläilmoihin, ollaksemme aina Herran kanssa.

Sitten tulee loppu. Tämä on yleensä käsitetty siten, että loppuerä vanhurskasten ylösnousemuksesta tapahtuu tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen olevan viimeisen tuomion yhteydessä. Tästä Raamattu ei opeta kovin selkeästi, mutta yleensä ymmärre­tään niin, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana uskoon tulleiden ylösnousemus, loppuerä elämän ylösnousemuksesta, tapahtuisi juuri viimeisen tuomion yhteydessä.

Uskovien ihmeellinen ylösnousemusruumis

"Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellen­sä alamaiseksi" (Fil.3:20-21).

"Mutta joku ehkä kysyy: 'Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?' Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen varren. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa. Niin on myös kuolleiden ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudes­sa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengelli­nen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen...Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavai­suus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuole­maan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutu­man kuolemattomuuteen" (1.Kor.15:35-44, 50-53).

Kun Herra Jeshua saapuu, tapahtuu uskossa kuolleiden ruumiiden ylösnouse­mus ja myös uskossa elävät muutetaan silmänräpäyksessä ylösnousemusolotilaan. Paavalin maininta "emme kaikki kuolemaan nuku", ei tarkoita sitä, etteikö uskossa elävienkin täytyisi kuolla, sillä kaikkien ihmisten on kuoltava synnin tähden (Room.5:12; Heb.9:27). Elossa olevien uskovien kohdalla Herran tulemuksessa kuoleman prosessi on kuitenkin niin nopea, silmänräpäyksellinen, ettei siinä ehditä hautajaisia pitämään eikä näiden uskovien ruumiita ehditä panna hautaan lepäämään eli nukkumaan, niinkuin Raamatun kaunis ilmaus uskossa kuolleen ruumiin haudassaolosta kuuluu (Joh.11:11-13; Jes.26:19). Herran tulemuksessa uskossa elävät kokevat silmänräpäyksellisen kuoleman prosessin ja muutoksen ylösnousemusolotilaan. Kaikkien on kuitenkin täytettävä kuoleman laki, sillä liha ja veri ei peri taivasten valtakuntaa, sen on kuoltava, jotta lihan kapina ei taivaallisessa olotilassa jatkuisi (Room.7:18-25).

Herran tulemuksessa uskovat saavat uuden ihmeellisen ylösnousemusruumiin, samankaltaisen kuin Jeshuallakin oli ylösnousemuksensa jälkeen. Tämä maallinen ruumis on ikäänkuin kuoleva nisunjyvä, josta uusi ylösnousemusruumis nousee. Ylös­nousemusruumis on kuolematon ruumis, katoamaton ruumis, voiman ruumis, hengellinen ruumis ja kirkkau­den ruumis, jossa on eri kirkkauden tasoja, palvelustyömme ja uskolli­suutemme mukaan maan päällä (Dan.12:2-3; Mat.13:43; Taivaallisessa olotilassa me muutumme edelleen kirkkaudesta kirkkauteen; 2.Kor.3:18). Se on ruumis, jossa ei koskaan ole kipua eikä sairautta eikä muita kuolevaisen ruumiin vajavaisuuksia (Ilm.21:4). Se on ruumis, joka ei ole riippuvai­nen maallisesta ruuasta, mutta voi nauttia siitä (Luuk.24:36-43). Se on ruumis, jossa voimme siirtyä silmänräpäyksessä paikasta toiseen, ilmestyä vaikkapa lukittussa huoneessa oleville ja kadota taas silmänräpäykses­sä (Joh.20:19-29). Se on ruumis, joka on ikäänkuin silta kahden maailman, näkyväisen materian maail­man ja näkymättö­män hengen maailman, välillä. Se on ylösnousemusolo­tila, jossa ei naida eikä mennä miehelle, vaan ollaan enkelien kaltaisia (Mat.22:23-32). Se on ruumis, jossa me tunnemme täydellisesti, niinkuin meidät itsemmekin täydellisesti tunnetaan, olotilassa, joka on täydellistä rakkautta ja iloa (1.Kor.13:1-13, Mat. 25:21).

Ennalleen asetettu ihminen - Jumalan kuva

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät" (1.Moos.1:27).

"Eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huo­kaam­me sisimmässämme, odottaen lapseksiottamista, meidän ruumiimme lunastus­ta" (Room.­8:23).

"Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on" (1.Joh.3:1-2).

Kun Jumala loi ihmisen alkuparatiisiin, oli hän Jumalan kuva. On mitä ilmeisintä, kuten olemme aiemmin jo tarkastelleet, että ennen syntiinlankeemusta ihminen oli hengellises­sä ruumiissa Jumalan kaltaisena ja saattoi käyttää hengellisen kirkkauden ruumiin ominaisuuksia hyväkseen. Kun ihminen lankesi syntiin alkuparatiisissa, hengellisen ruumiin kirkkaus katosi ja langennut ihminen jäi maallisen kuolevaisen ruumiin vangiksi, eikä enää voinut käyttää langenneessa tilassaan kirkkauden ruumiin ominaisuuksia hyväkseen (1.Moos.3:1-24; Room.3:23).

Kun Herra Jeshua lunasti ihmiskunnan ristillä, silloin jokaisen ihmisen henki, sielu ja ruumis lunastettiin alennustilasta takaisin Jumalan yhteyteen. Jokainen ihminen, joka tekee parannuksen ja ottaa uskossa vastaan Jeshuan Herranaan, kokee syntien anteeksiantamuksen ja lunastus astuu voimaan hänen henkensä ja sielunsa kohdalla. Myös langenneen Aadamin jälkeläisten ruumis on periaatteessa lunastettu ristillä, mutta ruumiin lunastuksen toteutus odottaa toimeenpanoa. Kun Herra Jeshua saapuu, Hän ilmestymisessään muuttaa meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaisek­si voimallaan. Silloin myös uskovien ruumiin osalta lunastus toteutuu lopullisesti ja ihmisestä tulee jälleen Jumalan kuva, Messiaan kaltainen ylösnousemusihminen, jossa on henki, sielu ja ylösnousemusruumis yhtenä taivaallisena kokonaisuutena. Silloin langenneen ihmisen, Aadamin suvun jäsenten, ennalleenasettaminen on suoritettu.

Onko Messiaan tulemuksessa kaksi vaihetta?

"Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi" (Sak.14:1-5).

Raamatun profetioiden selittäjien keskuudessa on hyvin laajalle levinnyt tulkinta, jonka mukaan Messiaan toinen tulemus on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa Herra tulee yläilmoihin, taivaan ja maan välille ja uskovat eli Jumalan seurakunta temmataan sinne Herraa vastaan yläilmoihin. Tämän jälkeen maan päällä alkaa antikristillinen aika ja ylöstemmattu seurakunta on sinä aikana taivaallisissa Karitsan hääjuhlissa (1.Tes.­4:13-18; Ilm.19:7-9; Mat.22:1-14; Jes.26:19-21). Määrätyn vihan ajan jakson jälkeen Jeshua Messias palaa takaisin toisen tulemuk­sen­sa toisessa vaiheessa, pyhien enkelien­sä ja ylös­nousemusolo­tilassa olevan seura­kuntan­sa kanssa, pelastamaan Israelin sen vihollisten hyökkäyksen alta ja perustamaan tuhat­vuotisen rauhanvaltakuntansa maan päälle (Ilm.19:11-20:6). Tässä toisen tulemuksensa toisessa vaiheessa Messias ei tule enää pelkästään yläilmoi­hin, vaan Hänen jalkansa seisovat Öjyvuorella, kun Hän tulee Israelia pelastamaan.

Kuinka pitkä on sitten aika Messiaan toisen tulemuksen ensimmäisen vaiheen ja toisen vaiheen välillä? Tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä profeetallisen sanan selittäjien keskuudessa. Koska tämä kirja ei ole pääsääntöisesti varsinainen profeetalli­sen sanan selitysteos ja koska em. aihe on hyvin laaja, tyydymme tässä yhteydessä vain lyhyeen yhteenvetoon eri tulkinnoista ja niiden perusteista.
  1. Hyvin laajalle levinneen tulkinnan mukaan kyseessä on seitsemän vuoden aika, jolloin Jumalan seurakunta on taivaallisissa hääjuhlissa. Tässä yhteydessä viitataan mm. juutalaiseen esikuvaan, jonka mukaan puhutaan hääviikosta eli seitsemästä päivästä, jotka esikuna tarkoittavat juuri seitsemää vuotta (1.Moos.29:27; Hes.4:6). Muita esikuvia ovat mm. Egyptin seitsemän viljavaa vuotta ja seitsemän nälkävuotta sekä Danielin kirjan viimeinen vuosiviikko, joka tulkitaan antikristuksen tekemäksi seitsenvuoti­seksi valherauhan­liitoksi Israelin kanssa, jonka liittonsa antikristus rikkoo puolivälissä viikkoa, lakkauttaen uhritoimitukset Jerusalemiin rakennettavasta vihan ajan temppelistä (1.Moos. 41:25-36; Dan.9:27). Tulkinnan mukaan antikristus ei voi ilmestyä, ennenkuin seurakunta ja Pyhä Henki on temmattu pois maan päältä seitsenvuotisiin Karitsan hääjuhliin (2.Tes.2:1-12). Tässä tulkinnassa yleensä vielä seitsemän vuoden jakso jaetaan kahteen kolmen ja puolen vuoden jaksoon, joista ensimmäinen on valherauhan aikaa ja toinen osa varsinais­ta vihan aikaa (Ilm.13:1-9).
  2. Toisen, myös hyvin laajalle levinneen tulkinnan mukaisesti, puhutaan myöskin lopun ajan seitsenvuotisesta antikristillisestä ajasta, mutta tässä tulkinnassa seurakunnan ylöstempausta ei sijoiteta seitsenvuotisen jakson alkuun, vaan sen puoliväliin. Tulkinnan mukaan loppuosa seitsenvuotista jaksoa (kolme ja puoli vuotta eli 42 kuukautta) on varsinaista vihan aikaa ja seurakunta on sinä aikana taivaallisissa Karitsan häissä, jonka jälkeen tapahtuu paluu Messiaan kanssa maan päälle Israelia pelastamaan ja rauhanval­takuntaa perustamaan (Ilm.13:1-9; Dan.7:23-27; 1.Tes.1:10; 5:9).
  3. Kolmannen tulkinnan mukaan ei voida varsinaisesti ollenkaan puhua mistään lopun ajan seitsenvuotisesta jaksosta, vaan seurakunta joutuu olemaan maan päällä käytännöl­lisesti katsoen tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan perustamiseen asti. Tässä tulkinnassa ei myöskään puhuta Messiaan toisen tulemuksen kahdesta vaiheesta, vaan Messiaan toinen tulemus on yksi kokonaisuus, jossa Herra saapuu Öljyvuorelle lupauksensa mukaan ja siinä yhteydessä on uskovien ylöstempaus (Ap.t.1:9-12). Kun Messias saapuu Öljyvuorelle toisen tulemuksensa yhteydessä, Hän samalla tempaa seurakuntan­sa Herraa vastaan yläilmoihin ja seurakunta osallistuu Herransa kanssa ja pyhien enkeleiden kanssa Israelin vihollisten tuhoamiseen ja rauhanvaltakun­nan perustamiseen (Sak.12; 14:1-5; 2.Tes.1:6-19; Juuda.14-15). Tämän tulkinnan mukaan Karitsan hääjuhla on maan päällä oleva tuhatvuotisen rauhan­valtakunnan aika. Tätä tulkintaa perustellaan mm. sillä, että Raamattu ei missään kohden opeta selkeästi, että seurakunta temmattaisiin pois ennen seitsenvuotista jaksoa tai sen puolivälissä, vaan Ilmestyskirjan oman ilmoituksen mukaan ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu juuri tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan syntyhetkil­lä, eikä ole olemassa mitään muuta ylös­nousemusta uskoville ennen rauhanvaltakuntaa (Ilm.20:1-6; Rauhanvaltakunnan jälkeen on tuomion ylösnousemus).
  4. On olemassa myös sellainen tulkinta, jonka mukaan Ilmestyskirjan ilmoitus tuhannen vuoden jaksosta on käsitettävä vertauskuvallisesti eikä kirjaimellisesti ja sen mukaisesti ei ole olemassa mitään tuhatvuotista Messiaan rauhanvaltakuntaa, vaan kaikkien kuolleiden ylösnousemus tapahtuu viimeisen tuomion yhteydessä. Mielestäni tätä tulkintaa ei voida kuitenkaan pitää raamatullisena.
Käsitykseni mukaan on niin, että on olemassa lopun ajan seitsenvuotinen jakso, ehkä montakin, sillä esikuvien mukaan voidaan puhua seisemän kertaa seitsemän vuoden jaksosta ja sitä seuraavasta 50. vuodesta eli riemuvuodesta (3:Moos.25). Tarkastellessamme avioliittoa ja häitä, totesimme, että juutalaiset itämaiset häät ovat esikuvana taivaallisille Karitsan häille (Ilm.19:6-9). Juutalaisen esikuvan mukaan häät ovat yleensä hääviikon kolmantena päivänä (1.Moos.29:20-27; Joh.2:1-2). Kun Jeshua kertoi vertauksen Karitsan häistä, sen mukaisesti taivaallinen Isä oli laittanut hääjuhlan Pojalleen Jeshualle (kolmanneksi päiväksi), esikuvan mukaan, mutta kutsutut eivät tulleet ajallaan hääjuhlaan ja se myöhästyi (Mat.22:1-14). Palvelijat lähtivät teille ja aitovierille kutsumaan häävieraita hääjuhlaan viimeisessä herätyksessä ja häähuone tuli täyteen. Vertaus ei kerro meille, tuliko häähuone täyteen jo neljäntenä vai viidentenä vai kuudentena vai vasta hääviikon viimeisenä eli seitsemäntenä päivänä, joten emme tiedä tarkoin, kuinka lähelle lopun ajan seitsenvuotisjakson loppua viimeinen herätys ja ylöstempaus sijoittuu. Parempi onkin meille, että emme tiedä tarkoin, vaan olemme koko ajan valmiina. (Karitsan häät alkavat käsitykseni mukaan maan päällä viimeisenä herätyksenä ja jatkuvat mahdollisesti ylöstempauksen jälkeen taivaan hääsaleissa. Koko tuhatvuotinen Messiaan rauhanvaltakunta on sitten varsinainen ”hääkatoksen” valtakunta, kuten Jesajan teksti puhuu hepreankielisen VT:n mukaan; Jes.4:4-6; hepr. VT: chupa eli hääkatos; suom. VT: peite).

Onko seurakunta maan päällä Herran vihan päivänä?

"Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastusi, mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään....Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja ne kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin" (Mat.24:20-24, 29-31).

"Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala" (2.Tes.2:1-4).

"Ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta" (1.Tes.1:10).

"Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta" (1.Tes.5:9).

Raamatussa puhutaan monissa ennustuksissa ns. Herran päivästä, jolla tarkoitetaan lopun ajassa, juuri ennen Messiaan tulemusta ja tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa olevaa tuskan, ahdistuksen, häviön, hävityksen, pimeyden, synkeyden ja sodan ajanjaksoa, joka huipentuu maailmanlaajuiseen atomisotaan ja Jumalan vihan tuomioihin yli jumalatto­man maanpiirin (Sef.1:14-18; Jooel.2; Ilm.6:12-17; 9:13-21; 11:15-19; 15:1; 16:1-21). Suurin osa ihmiskuntaa tulee tuhoutumaan näissä Herran vihan päivän tuomioissa ennen rauhanvaltakuntaa (Jes.13:9-13; 24:1-6). Onko sitten Jumalan seurakunta maan päällä Herran päivän tapahtumissa, vai temmataanko se pois ennen sitä? Tätä kysymystä monet profeetallisen sanan tulkitsijat ovat pohtineet ja saaneet erilaisia näkemyksiä.

Kun Jeshua puhui opetuslapsilleen tulemuksensa merkeistä Öljyvuorella lähes kaksi vuosituhatta sitten, Hän mainitsi tulemuksensa merkkien joukossa mm. uskonnollista eksytystä, vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja, uskovien vainoa, uskovien rakkauden kylmenemistä laittomuuden päästessä valtaan, nälänhätää ja maanjäristyksiä monin paikoin, sanomia sodista ja sotien melskettä, jolloin on kansa kansaa vastaan ja lopulta valtakunta valtakuntaa vastaan suuressa maailman­sodassa (Mat.24:3-13). Kaikki nämä ovat Messiaan tulemuksen merkkejä, joten seurakunta joutuu kokemaan ne lopun ajassa ennen ylöstempausta.

Edelleen Jeshua puhui suuresta ahdistuksesta, joka on niin vaikea, että mikään liha ei siitä pelastuisi, ellei niitä päiviä olisi lyhennetty valittujen tähden eli Jumalan valitun omaisuuskansan Israelin ja valittujen pyhien eli uskovien tähden (Mat.24:20-22; Dan.12:1; Aam.3:1-2; Kol.3:12). Tämä Jeshuan ilmoitus merkitsee sitä, että seurakunta joutuu olemaan maan päällä suuren ahdistuksen päivinä. Samassa yhteydessä Jeshua kehoittaa rukoilemaan, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina, koska silloin on suuri ahdistus maan päällä. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Käsitykseni mukaan on kysymys juutalaisten exoduksen viimeisestä suuresta vaihees­ta lopun ajan suuren ahdistuksen ja myrskyn keskellä kansojen seasta, erityisesti pohjoisesta maasta (mm. entisen Neuvosto-imperiumin alueet), jolloin he joutuvat pa­kenemaan maailmanlaajuisen juutalaisvihan takia henkensä kaupalla kohden Israelin maata (Sak.2:6-8; Jer.16:14-16; Hes.20:32-38). Meidän Herramme rukous oli, ettei se tapahtuisi talvella, jolloin vaikeissa olosuhteissa pakenevista juutalaisista monet saattaisi­vat menehtyä matkalla.

Sapatilla taasen tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä lopullista taivaalista sapatinlepoa, johon seurakunta temmataan Herran tulemuksessa (Heb.3:7-4:11). Jeshuan kehoitus oli, että rukoilisimme, ettei seurakunnan ylöstempaus taivaalliseen sapatinlepoon tapahtuisi ennen juutalaisten exoduksen viimeistä vaihetta, jotta Israelia rakastavat uskovat vielä olisivat maan päällä autta­massa juutalaisia heidän pakomatkallaan ahdistuksen ja vainon ajassa. Jos seurakunta olisi nimittäin silloin jo poistemmattu, ei olisi maan päällä ketään juutalaisia rakastavaa ja auttavaa suurta ihmisryhmää ja heitä menehtyisi paljon enemmän pakomatkalla kohti Israelia. Herran tahdon mukainen rukous ei siis ole, että seurakunta temmataan pois maan päältä taivaalliseen sapatinlepoon ennen suurta ahdistusta, vaan se, että uskovat olisivat maan päällä suorittamassa viimeisen palvelus­tehtävänsä juutalaisten exodukses­sa, kun he pakenevat omaan maahansa kansojen seasta ja sitten meillä on oikeus päästä taivaalli­seen sapatinlepoomme.

Tämä kaikki käsitykseni mukaan merkitsee sitä, että seurakunta joutuu olemaan maan päällä lopun ajan ahdistuksen, sodan ja vainon keskellä ja vasta kun Herran päivä huipentuu Jumalan vihan tuomioiden vyörymiseen yli maanpiirin ja maailmanlaajuiseen atomisotaan eli taivaitten voimien järkkymiseen, tulee Herra noutamaan omansa. Silloin, taivaitten voimien järkkyessä, tapahtuu elossa olevien uskovien kokoontuminen Herran luo ylöstem­pauksessa maan neljältä kulmalta eli kaikilta neljältä ilmansuunnalta. Tulemuksessaan Herra myös kokoaa kolmannessa taivaassa eli Jumalan paratiisissa olevat uskossa kuolleiden vanhurskasten henget ja tuo heidän mukanaan, vastaanotta­maan yläilmoihin maan tomusta nousevat ylösnousemusruumiinsa (Mark.13:24-27; 2.Kor.12:1-4; Heb.12:22-24; Jes.26:19-21).

Näkevätkö uskovat sitten antikristuksen eli laittomuuden ihmisen ennen ylöstempausta, vai temmataanko seurakunta ennen sitä pois, niinkuin monet tulkitsevat toisen Tessa­lonikalaiskirjeen toisen luvun? Keskustelu tästä on mielestäni melko turha, sillä apostoli Johanneksen päivistä asti on ollut antikristuksia maan päällä, kuten olemme moneen kertaan todenneet ja yksi keskeinen laittomuuden ihmisen eli antikristuksen istuin on juuri paavin istuin Rooman sydämessä vatikaanissa. Seurakunta on ollut itse asiassa käytännöllisesti katsoen lähes koko UT:n historiansa ajan laittomuuden ihmisen aikakau­dessa ja kysymys on vain siitä, näkeekö lopun ajan seurakunta viimeisen laittomuuden ihmisen, uskonnollisen ja maallisen antikristuksen, ennen ylöstempausta. Uskovien iankaikkisen autuuden ja taivasosuuden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, sen enempää kuin silläkään, missä vaiheeessa lopun ajan seitsenvuotisjaksoa Messias tulee omiansa noutamaan. Tärkeintä on olla valmiina (Mark. 13:32-37).

Messiaan tulemus ja atomisota

"Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan, niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän sitten on? Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu; niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa" (Job.14:7-12).

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat" (2.Piet­.3:10-12).
"Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy" (Luuk.17:28-30).

Kouluakäymätön ja oppimaton apostoli Pietari kirjoitti noin kaksi vuosituhatta sitten Pyhän Hengen vaikutuksesta, puhuessaan Messiaan tulemuksesta ja Herran päivästä, kuinka silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet eli atomit kuumuudesta hajoavat. Tämä tieteellinen tosiasia keksittiin vasta noin 1900 vuotta myöhemmin, Pyhän Hengen apostoli Pietarille antaman ilmoituksen jälkeen. Nykyisen tieteen ja tietämyksen valossa tiedäm­me, että alkuaineet eli atomit todellakin hajoavat ydinfysikaalisissa prosesseissa, joita tapahtuu mm. ydinvoimaloissa ja ydinpommien räjähtäessä. Pietarin kautta tullut ilmoitus taivaitten katoamisesta pauhinalla ja alkuaineiden hajoamisesta tarkoittaa siis suurta maailmanlaajuista atomisotaa lopun ajassa, Herran vihan päivän tuomioiden koittaessa maan päälle.

Jobin kirjassa olevan ilmoituksen mukaan kuolleet eivät heräjä, ennenkuin taivaat katoavat eli atomisota puhkeaa maan päälle (Mat.24:29-31; Mark.13:24-27; Luuk.21:25-28). On mitä ilmeisintä, että uskovat joutuvat olemaan maan päällä monien lopun ajan ahdistavien ja sotaistenkin tapahtumien keskellä (Herra antaa voiman ja varjeluksen omilleen vaikeis­sakin ajoissa ja erityisesti silloin) ja vasta sitten, kun maailmanlaajuinen atomisota puhkeaa, tulee Jeshua Messias noutamaan seurakuntansa ylöstempauksessa pois maan päältä. Messiaan tulemuksessa morsiusseurakunta temmataan pois maail­manlaajuisen atomisodan alta, samalla tavalla kuin Loot pelastettiin Sodomasta tuhoavan tulen ja tulikiven tuomion alta.

Israel - Messiaan tulemuksen merkki

"Ja hän puhui heille vartauksen: 'Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä'." (Luuk.21:29-36).

"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myös­kään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva" (Mat.24:36-37).

Monet uskovat ja Raamatun profetoiden tutkijat ovat pohtineet ja jopa tehneet laskelmia siitä, milloin Herra Jeshua tulee noutamaan seurakuntaansa. Jeshuan oman ilmoituksen mukaan on kuitenkin niin, ettei yksikään ihminen taikka taivaan enkeli tiedä Messiaan tulemuksen tarkkaa päivää eikä hetkeä, eikä edes Poika itse. Ainoastaan taivaallinen Isä yksin tietää Jeshuan tulemuksen tarkan päivän ja hetken, joten meidän on aivan turha yrittää laskelmoida liian tarkkoja aikoja, sillä Herran tulemus tulee olemaan yllättävä jossakin määrin jopa Hänen valvoville omilleenkin (Mat.24:44).

Meitä ei kuitenkaan ole jätetty täydellisen tietämättömyyden valtaan, sillä Jeshuan profeetallisessa Öjyvuoren puheeessa ja monissa muissakin Raamatun profeetallisissa ennustuksissa on meille ilmoitettu monia Herramme tulemuksen merkke­jä (Mat.24; Mark.13; Luuk.21). Näitä Jeshuan tulemuksen ja pakanain armotalouskauden lopun merkkejä ovat mm. uskonnollinen eksytys, väärät messiaat ja profeetat, luomakunnan synnytystuskat kuten nälänhätä ja maanjäristykset monin paikoin sekä tähtitaivaan ilmiöt, uskovien maailmanlaa­juinen vaino, uskovien rakkauden kylmeneminen ja luopumus laittomuuden valtaanpääs­tessä, sanomat sodista ja sotien melske, jolloin on kansa kansaa vastaan ja lopulta valtakunta valtakuntaa vastaan suuressa maailmansodassa, joka huipentuu atomisotaan sekä suuri ahdistus yli maanpiirin (2.Tes.2:1-12; Ilm.3:10). Kaikkia näitä merkkejä esiintyykin runsain määrin jo tässä kuohuvassa lopun ajan maailmassa. Jeshua varoitti myös elatuksen murheista Hänen tulemuksensa läheisyy­dessä eli se merkitsee talousvaikeuksia ja lamaa lopun ajassa (Jaak.5:1-9). Erityisesti on vielä mainittava yksi Nooan päivien merkki Jeshuan tulemuksen läheisyydessä, yli maailman leviävä väkivalta mm. terrorismin muodossa, sekä Lootin päivien homoseksualismi lopun ajassa (Luuk.17:26-30; 1.Moos.6:5-13; 19:1-38; Hes.16:49-50).

Tulemuksensa merkkejä käsittelevän puheensa yhteydessä Jeshua kertoi myös vertauksen viikunapuusta, sanoen, että viikunapuun ja kaikkien puiden lehteen puh­keaminen ennakoi kesän tulon läheisyyttä. Puilla Raamatun symbolikielessä tarkoitetaan mm. kansoja ja valtioita ja kesä taas tarkoittaa Israelin olosuhteissa helteistä, ahdistavaa ja kuumaa aikaa, mutta samalla myös elonkorjuun aikaa (Hes.31; Ps.32:4; Snl.6:6-8; 10:5). Puiden lehteen puhkeaminen viittaa siihen, että lopun ajassa ennen Messiaan tulemusta kaikki kansat pyrkivät itsenäistymään. Tämä prosessi onkin parhaillaan menossa, kun useat monikansalliset valtiot hajoavat ja niiden kansat haluavat itsenäis­tyä, kuten mm. entisen Jugoslavian alueella ja entisen Neuvostoimperiumin alueella on tapahtunut. Tämä prosessi on tuonut tullessaan myös ahdistusta ja taisteluja, jolloin on kansa kansaa vastaan, kansalliskiihkon täyttämissä sodissa ja ennenkaikkea sisällisodis­sa. Tämä kaikki kertoo lopun ajan ahdistuksen helteen ja herätyksen sekä Messiaan tulemuksen olevan oven edessä.

Kaikkein tärkein merkki on kuitenkin viikunapuu eli Israel (5.Moos.8:7-8; Hoos.9:10). Raamatun profeetallisen sanan tulkitsijat ovat melko yksimielisiä siitä, että kun Jeshua kirosi hedelmättömän viikunapuun lihansa päivinä, se oli ennakoiva profeetallinen vertauskuva siitä, että juutalaisvaltio tulee kuivettumaan, koska siitä ei löytynyt Hengen hedelmää, eikä sen enemmistö vastaanottanut Messiastaan (Miika.7:1; Mark.11:12-14; 20-21; Joh.1:11). Juutalaisvaltio saikin loppunsa vuonna 70 jKr., kun roomalainen Tiitus sotajoukkoineen valloitti Jerusalemin, jolloin temppeli tuhoutui, yli miljoona juutalaista sai surmansa ja jäljelle jääneet vietiin vankeina Roomaan, myytäviksi orjina kaikkien kansojen sekaan (Luuk. 21:20-24). Silloin viikunapuu kuivettui juuriaan myöten.

Viikunapuun eli Israelin historia ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan monien Raamatun ennustusten mukaisesti päivien lopulla israelilaiset kootaan kansojen seasta omaan maahansa, jonka Jumala on heille luvannut ja syntyy jälleen Israelin valtio (Hes.36-37; Jer.16:14-15). Lähes kahden vuosituhannen hajaannuksen jälkeen viikunapuu puhkesi­kin jälleen lehteen, kun Israelin valtio itsenäistyi 14.5.1948 (Jotkut tulkitsevat ajankoh­daksi kesäkuun 1967, jolloin Jerusalem yhdistyi). Jeshuan sanojen mukaan se sukupol­vi, joka näki tämän, ei katoa kokonaan maan päältä, ennenkuin kaikki tapahtuu.

Mikä on sitten sukupolven ikä? Tästä on monia arvioita. Jotkut arvioivat sen olevan 70 tai 80 vuotta (Ps.90:10). Toisten tulkitsijoiden arvion mukaan sukupolven ikä on 120 vuotta (1.Moos.6:3). Muutamat ovat laskeneet Matteuksen sukuluettelon mukaan 42 sukupol­vea Aabrahamista Jeshuaan, jolloin yhden sukupolven iäksi jää suunnilleen 48 vuotta (Mat.1:17; noin 2000 vuotta / 42 sukupolvea).

Kaikkein suosituin tulkinta sukupolven katoamisen iäksi on ollut Mooseksen ajan esikuvan mukaan 40 vuotta, jolloin kapinallinen sukupolvi kaatui kuolleena erämaahan (4.Moos.32:10-13). Tässä on kuitenkin huomioitava se, että Mooseksen ajan sukupol­vesta kuolivat erämaassa vain Jumalaa vastaan kapinoineet epäuskoiset israelilaiset ja Joosua ja Kaaleb elivät siitä sukupolvesta vielä monia vuosia sen jälkeen. Mooseksen ajan esikuvankin mukaisesti sukupolven ikä on pitempi kuin tuo aiemmin niin suosittu 40 vuotta. Voidaan sanoa, että vaikka emme tiedäkään yksiselitteisen tarkoin, kuinka pitkä on sukupolven ikä Raamatussa, niin ilmeistä on kuitenkin se, että Israelin valtion itsenäistymisen lopun ajassa nähnyt sukupolvi on se sukupolvi, joka ei katoa kokonaan maan päältä ja ennenkuin se näkee kaikkien muidenkin lopun ajan profeetallisten tapahtumien täyttymyksen ja kokee myöskin Jeshuan tulemuksen ja seurakunnan ylöstempauksen. Tärkeintä ei ole tietää tarkkoja aikatauluja Herran tulemuksesta, vaan se, että olemme valvoen ja rukoillen valmiina joka hetki, jolloin saamme panna täyden toivomme siihen armoon, joka meille tarjotaan Hänen tulemuksessaan (Mat.24:42-25:13; Mark.13:32-37; 1.Piet.1:13).

kopioitu  teksti:
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk28.html







lauantai 13. kesäkuuta 2015

Elian henki lopun aikana, lopun ajan herätys, oma kutsumukseni


Mal. 4:5-6: Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi. (RK 38)

Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. 
 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.' Ap.t. 2-17-21 


Pastori Mark Biltz, messiaaninen juutalainen El Shaddai Ministries'istä Washingtonin lähellä, teki hämmästyttävän löydön koskien auringon ja kuun pimennyksiä liittämällä niitä Raamatun Israelia koskeviin profetioihin. Hän viittaa eri 'verisiin kuihin,' joita esiintyy vuosina 2014 ja 2015 nykyisen vuosiviikon sapattivuonna. Hän tulkitsee tätä ilmiötä jakeella Joel 2:31, jossa Jumala sanoo: “Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” Seuraavasta linkistä löydät, kuinka Raamatun profetiat toteutuvat silmiemme edessä:

http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/32%20BloodmoonsFin.htm

Jeesus sanoo: Pitäkää vaatteenne vyötettynä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
Ymmärrättehän, jos talon isäntä tietäisi, minä yöntuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiina, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista. Luuk.12:35-40.





VALTAKUNNAN EVANKELIUMI JA HERÄTYS
"Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Mat.24:14).
"Mutta pitäkää vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille. Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille" (Mark.13:9-10).

Jeshuan Öljyvuoren profeetallisen puheen lähtökohta oli se, että opetuslapset kyselivät Mestariltaan temppelin hävittämisen aikaa sekä Hänen tulemuksensa ja aikakauden lopun merkkiä (kreik. UT: Mat.24:1-3). Yksi näistä merkeistä oli valtakunnan evankeliumin saarnaaminen todistukseksi kaikille kansoille ja sitten tulee loppu, nimittäin Jumalan säätämän aikakauden loppu ja Herran tulemus (1.Tes.5:1).

Evankeliumia on saarnattu uuden liiton aikakaudessa kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, monien vaikeuksien ja vainojen keskellä, kuten jo alkuseurakuntakin sai kokea (Luuk.24:47; Ap.t.1:6-8; Room.1:16). Valtakunnan evankeliumin saarnaaminen tämän ns. Pyhän Hengen ja seurakunnan aikakauden lopussa on kuitenkin aivan erityinen merkki ja kaikki tulee päättymään siihen. Se merkitsee tämän armotalouskauden lopussa tapahtuvaa viimeistä suurta herätystä, johon tämä aikakausi päättyy.




Mitä on valtakunnan evankeliumi?
"Ja hän kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli. Ja maine hänestä levisi koko Syyriaan, ja hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat, riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut; ja hän paransi heidät. Ja häntä seurasi suuri kansan paljous Galileasta ja Dekapolista ja Jerusalemista ja Juudeasta ja Jordanin tuolta puolen" (Mat.4:23-25).

Lähes kaksi vuosituhatta sitten Jeshua Messias saarnasi valtakunnan evankeliumia yhdelle kansalle, juutalaiselle kansalle, parantaen sairaat ja riivatut. Suuri kansan paljous seurasi Häntä tässä valtavassa herätyksessä. Tämän armotalouskauden lopussa, juuri ennen Messiaan paluuta ja ylösnousemusta, saarnataan jälleen valtakunnan evankeliumia voimallisesti. Ei enää pelkästään yhdelle kansalle, Israelin kansalle, vaan kaikille kansoille ympäri maailman. Ihmeet ja tunnusteot seuraavat tätä valtakunnan evankeliumin suurta herätystä, kun Herra vahvistaa evankeliumin sanansa sitä seuraavien merkkien kautta (Mark.16:15-18). Kun tämä viimeisen herätyksen tehtävä, suuren ahdistuksen exodustyön ohella, on toteutettu, tulee aikakauden loppu.

Viimeinen herätys Danielin kirjassa
"Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa. Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen. Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on" (Dan11:33-35).

"Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät" (Dan.12:10).

"Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa...Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti" (Dan.12:1-3).




Danielin kirja puhuu taidollisten joukosta, jota seulotaan ja valmistetaan lopun ajan tehtäviin koetusten ja puhdistuksen kautta. Tämä taidollisten joukko oli profeetallisena esitäyttymyksenä VT:n esikuvallisen antikristuksen, Antiokus Epifaneen vainotessa juutalaisia, kuten olemme jo tarkastelleet. Silloin makkabilaisten taidollisten joukko nousi vastustamaan Antiokuksen hirmuvaltaa ja juutalaisten pakottamista hellenistiseen pakanakulttuuriin (167-164 eKr.).

Profeetallisena lopputäyttymyksenä tämä toteutuu lopun ajalla, jolloin Pohjan kuninkaan leiri ja Etelän kuninkaan leiri taistelevat suuressa maailmansodassa, suuren ahdistuksen päivinä, Herran päivänä. Silloin Israel on niin suuressa ahdistuksessa, että enkeliruhtinas Mikael joukkoineen suojelee sitä, kuten myös uskovia vainon ja ahdistuksen keskellä (Ilm.12:7-9).

 Tätä aikaa varten valmistetaan ja "koulutetaan" taidollisten uskovien joukkoa, joka toimii suuren ahdistuksen päivinä aikakauden viimeisessä suuressa herätyksessä, voittaen sieluja Herralle ja loistaen ylösnousemuksessa kuin tähdet (1.Kor.15:35-41).

Danielin mukaan tämä sielujen voittaminen ja herätys toteutuu suuren ahdistuksen päivinä, juuri ennen vanhurskaiden ylösnousemusta. (Danielilla on viittaus myös tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen olevaan jumalattomien ylösnousemukseen viimeiselle tuomiolle; Ilm.20:7-15).




Kylväjävertaus ja viimeinen herätys
"Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: 'Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?' Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani'.

Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: 'Selitä meille vertaus pellon lusteesta'. Niin hän vastasi ja sanoi: 'Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman (kreik. UT: aionos = aikakauden) loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa (kreik. UT: synteleia tu aionos tutu = täyttymyksessä aikakauden tämän).

 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon" (Mat.13:24-30, 36-43).

Jeshua kertoi monia asioita ympäröivästä kulttuurista otetuin vertauksin, joiden avulla Hän halusi opettaa kansanjoukkoja vastaanottamaan taivasten valtakunnan salaisuuksia. Valitettavasti kuulijat eivät useinkaan ymmärtäneet vertaustenkaan avulla kerrottuja opetuksia, hengellisen sokeutensa ja paatumuksensa tähden (Mat.13:10-16). Vertauksessa nisusta ja lusteesta Jeshua halusi opettaa opetuslapsilleen taivasten valtakunnan suunnitelman Pyhän Hengen ja seurakunnan aikakauden evankelioimisesta. Tässä maanviljelysvertauksessa voidaan havaita seuraavia osia ja vaiheita, Jeshuan päivistä aina aikakauden loppuun ja Herran tulemukseen sekä ylösnousemukseen asti, täydentäen sitä vielä muilla samasta asiasta puhuvilla Raamatun opetuksilla:
  • Maan muokkaus: Johannes Kastaja oli Jumalan valtakunnan elopellon maan muokkaaja. Hän, aikansa Elia ja Elian hengellä puettu ennalleen asettaja, valmisti maaperää Jeshualle, Messiaan edelläjuoksijana (Mat.3:11; 11:7-11; 17:10-13; Luuk.1:13-17).

  • Hyvän siemenen kylväminen: Ihmisen Poika, Jeshua Messias, oli hyvän siemenen kylväjä maailman elopeltoon lähes kaksi vuosituhatta sitten. Perkele on lusteen kylväjä nisun sekaan, pahan lasten välityksellä. Lusteella sielunvihollinen pyrkii vesittämään ja vääristelemään puhtaan Jumalan sanan opetuksen maailmassa.

  • Hyvä siemen: Raamatun opetuksen mukaan uudestisynnyttävä hyvä siemen on Jumalan Sana (Jes.55:10-11; 1.Piet.1:23; Luuk.8:11). Kun tämä hyvä siemen tulee kylvetyksi ihmisen sydämeen ja hän ottaa sen vastaan ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi, tulee hänestä itsestään hyvä siemen, vanhurskas Herran valtakunnan lapsi, joka kylvää hyvää siementä edelleen.

  • Syysateet ja kevätsateet (5.Moos.11:13-14). Israelissa pääsääntöisesti kylvetään syksyllä ja leikataan keväällä. Syksyllä tarvitaan kylvetyn siemenen ylle syyssateet, jotta siemen alkaisi kasvaa oraalle. Jeshuan taivaaseen astumisen jälkeen Pyhän Hengen syyssateet lankesivat alkuseurakunnan ylle Jerusalemissa ja alkoi alkuseurakunnan ajan herätys, kymmeniä tuhansia tuli uskoon ja siemen alkoi kasvaa (Jooel.2:23-29; Ap.t.2:1-46; 9:31; 21:20).

  • Talvikausi: Talvella Israelissa vilja kasvaa ja valmistuu vähitellen. Välillä on sateita ja koleaa, mutta vilja valmistuu kevääksi ja alkukesäksi. Jumalan valtakunnassa on apostolisen alkuseurakunnan kauden jälkeen ollut talvikausi, jolloin on saatu silloin tällöin herätyksen sateita siellä ja täällä. Maailman elopelto on valmistumassa lopullista Pyhän Hengen kevätsadetta ja viimeisen herätyksen elonleikkuuta varten.

  • Kevätsateet: Keväällä lankeaa vielä kevätsade, joka antaa viimeisen kasvun viljalle ennen tuleentumista ja elonleikkuuta. Jumalan valtakunnan elopellolla lankeaa Herran tulemuksen aattohetkissä valtava Pyhän Hengen kevätsade, joka kostuttaa maan ja valmistaa viljan nopeasti täyteen leikkuuvalmiuteen yhdessä lopun ajan myrskytuulten kanssa, jotka tuleennuttavat viljan viimeistä herätystä varten (Hoos.5:15-6:3; Sak.10:1; Jes.44:3-4).

  • Elonleikkuu ja leikkuumiehet: Keväällä kypsyy Israelissa ensin ohra, pääsiäisen aikaan, jolloin siitä tehtiin temppelin aikaan esikoislyhde eli Omer-lyhde Herran edessä heilutettavaksi (3.Moos.23:6-11). Siitä 7 viikkoa myöhemmin, viikkojuhlana eli helluntaina, alkoi vehnän eli nisun korjuu. Kun tämä armotalouskausi päättyy suuren ahdistuksen päivinä, lähettää Herran elomiehensä leikkaamaan viljaa lopun ajan suuressa elonkorjuussa. Ensin leikataan luste poltettavaksi ja myös nisu leikataan taivaan aittaan viimeisessä herätyksessä.

  • Leikkuumiehet ovat "enkelit" aikakauden täyttymyksessä. Mitä tämä tarkoittaa? Tulevatko enkelit alas taivaasta hoitamaan viimeisen herätyksen työn? On ensinnäkin ymmärrettävä, että Jumalan enkelit toimivat Herran käskystä koko ajan taustalla näkymättömässä maailmassa, mm. palvellen ja suojellen uskovia (Ps.34:8; Heb.1:13-14). Kun aikakauden täyttymyksessä puhkeaa viimeinen herätys, ovat Jumalan enkelit luonnollisesti taustalla tukemassa ja auttamassa viimeistä elonleikkuuta, mm. Mikael suojelee joukkoineen silloin suuressa ahdistuksessa taidollisia elomiehiä (Dan.12:1-3).


  • Mutta ketä ovat maan päällä, ihmisten maailmassa, ne "enkelit", joiden kautta viimeinen herätys toteutetaan? Vastaus löytyy Raamatusta. Ensinnäkin Jeshua kutsui Johannes kastajaa, aikansa Elian hengellä puettua ennalleen asettajaa enkeliksi (Mat.11:7-10). Malakia ennustaa, että Jumala lähettää ennen Herran vihan päivää Elian jälleen valmistelemaan Jumalan kansaa (Mal.4:5-6; Ilm.11:3-16).

  •  Vaikka tästä asiasta onkin monenlaista tulkintaa, on kuitenkin todennäköisesti niin, että Herra pukee joukon taidollisia uskovia Elian hengellä ja voimalla suuren ahdistuksen ajan viimeistä elonleikkuuta varten. Näiden lopun ajan "elioiden" tehtävänä on edesauttaa seurakunnan ennalleen asettamistyö ja viimeinen herätys ihmeiden ja tunnustekojen voimalla.

  • Raamattu nimittää enkeliksi myös apostoli Paavalia (Gal.4:14). Kun Herra asettaa seurakuntansa ennalleen apostoliseen tilaan tulemustaan varten, nousevat esiin myös lopun ajan apostolisen seurakunnan apostolit (Ap.t.3:19-21; Efes.4:11-16; 5:25-27). He ovat myös niitä aikakauden lopun "enkeleitä" jotka toteuttavat viimeisen elonleikkuun työn, voittaen sieluja taivaan aittaan Herran tulemuksen aattohetkissä, Herran päivänä.

Viimeinen herätys Ilmestyskirjassa
"Ja hän sanoi: 'Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsillä" (Mark.4:26-29).

"Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: 'Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt'. Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi" (Ilm.14:14-16).





Raamatussa verrataan Jumalan valtakunnan työtä maanviljelykseen, erityisesti Lähi-Idässä tapahtuneeseen maanviljelykseen Jeshuan päivinä, kuten jo edellä olemme tutkineet. Sen pohjalta on ymmärrettävissä Ilmestyskirjan elonleikkuu Ihmisen Pojan toimesta. Jeshua Messias nousi Öljyvuorelta (Öljymäeltä) taivaaseen pilvessä, opetuslasten katsellessa haikein mielin perään (Ap.t.1:6-11).

 Opetuslapsille myös ilmoitettiin, että heidän Mestarinsa on tuleva samalla tavalla takaisin, pilvessä. Ilmestyskirja kuvaa tätä hetkeä, kun Jeshua Messias saapuu takaisin pilven päällä istuen ja heittää sirppinsä toteuttaen viimeisen herätyksen elonleikkuun.

 Evankeliumin satoa on korjattu kautta Raamatun historian taivaan aittoihin ja uuden liiton aikakaudessakin jo kohta kaksituhatta vuotta, mutta nyt kyseessä on lopullinen tämän aikakauden viimeinen herätys. Jeshua Messias on jo tulossa noutamaan seurakuntaansa pilven päällä, kun Hän tulemuksessaan heittää sirppinsä aikakauden viimeiseen, nopeaan ja rajuun herätykseen juuri ennen ylösnousemusta. Sen jälkeen, kuten Ilmestyskirja kertoo, heitetään vielä toinen sirppi, tuomion sirppi, maan jumalattomien tuomioksi (Ilm.14:17-20; Jooel 3:9-17).

Pimeys kansoissa - kirkkaus Israelissa
"Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys (hepr. VT: ערפל arafel = tiheä sumu) kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa" (Jes.60:1-2).

"Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa" (Jes.62:7).

"...hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti" (Jes.49:6).

Sefanjan profetiassa kerrottiin, että Herran päivä on suuren ahdistuksen ja tuomioiden aikaa (Sef.1:14-18). Sefanja mainitsee myös Herran päivän olevan pimeyden ja sankan sumun (hepr. VT: arafel) päivä. Tämä pimeys ja tiheä sumu tulee peittämään maailman kansat ja ihmiset haparoivat kuin sokeat, ilman toivoa ja varmaa suuntaa elämässä. Se merkitsee myös evankeliumin totuuden valon pimenemistä maailman suurissa (ja osin pienissäkin) kirkkokunnissa, jotka kulkevat kohti suuren portto-Babylonin luopumuksen täyttymystä (2.Kor.4:3-4; 2.Tes.2:1-12).

Samaan aikaan, kun pimeys ja tiheä sumu (arafel) peittää Herran päivänä maailman kansat ja evankeliumin totuuden valo niissä pimenee, siirtyy Herran kirkkaus Israelin ylle.

 Ajan merkkien perusteella olemme lähestymässä niitä aikoja, sillä kaikkinainen luopumus, Raamatun totuuden hylkääminen ja kaikkinaiset Sodoman synnit ovat valtaamassa kristillisyyttä. Vastaavasti Israelissa messiaanisten Jeshuaan uskovien juutalaisten totuuden sanoma pyrkii yhä lähemmäs alkuseurakunnan opetusta ja käytäntöä. 

Jumalan tahto ja tarkoitus on ennalleenasettaa Israel Herran yhteyteen ja tehdä Jerusalemista totuuden evankeliumin valon majakka pimeään ajan iltaan (Jes.2:1-3; 62:1-2).

 Jerusalemista ja Israelista käsin myös tämä evankeliumin totuuden kirkkauden valo ja ennalleenasettamisen sanoma leviää kautta maailman viimeisinä päivinä, sillä Herra haluaa puhdistaa morsiusseurakuntansa myös kautta maailman Jumalan Sanan totuuden vedellä alkuseurakunnan kaltaiseen ykseyteen, yhteyteen, pyhyyteen, rakkauteen ja voimaan (Ap.t.4:32-35; Efes.5:25-27).

Tämä prosessi, suuren Babylonin pimeneminen ja joutuminen riivaajien valtaan ja toisaalta Jerusalemista ja Israelista lähtevä totuuden evankeliumin valon ja ennalleen asettamisen sanoman voimistuminen on parhaillaan menossa Herran päivää lähestyttäessä (Ilm.18:1-4, 23; Ps.119:105, 160). Kun Herran päivä koittaa lopullisesti maan päällä, puhkeaa tämän armotalouskauden viimeinen suuri herätys, juuri ennen Herran tulemusta ja silloin jako kahteen käy kiivaasti lopulliseen täytäntöön.



 Muodostuu täysin hengellisesti pimentynyt suuri Babylon ja toisaalta ennalleen asetettu lopun ajan apostolinen seurakunta, viimeisen herätyksen sato sen mukana. Viimeinen herätys tulee siis tapahtumaan sen totuuden valon voimassa, jonka Herra antaa Jerusalemin ja Israelin ja heihin hengessä liittyneiden uskovien ylle (Jes.14:1; Efes.2:11-22).

Löytyykö uskoa, kun Ihmisen Poika tulee?
"Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä" (Luuk.18:8).



Monet Raamatun tulkitsijat ajattelevat Luukkaan tekstin perusteella, että mitään viimeistä herätystä ei tule, vaan päinvastoin on suuri luopumus ja uneliaisuus Herran tulemuksen aikoina ja kenties vain harvat pääsevät mukaan ylösottoon (2.Tes.2:1-3; Mat.25:1-13).

 On kuitenkin huomioitava, että kyseessä on Jeshuan huokauksenomainen toteamus ihmisten epäuskosta, eikä se ole välttämättä edes lopun aikaa koskeva profetia.

Lisäksi, kun tätä asiaa tulkitaan, on otettava huomioon ensinnäkin se, että oikein ymmärrettynä Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa. Jos edellä tutkitut Raamatun kohdat tarkoittavat sitä, niin kuin ymmärrän, että aikakauden lopussa on suuri herätys juuri ennen Herran tulemusta, ei Luukkaan kohta voi olla ristiriidassa sen kanssa.

Toiseksi, on huomattava, että uskoa kysytään maan päältä. Voi olla niin, että on jo kyseessä aika, jolloin seurakunta on temmattu Herraa vastaan yläilmoihin, eikä maan päällä ole enää elävien uskovien Jumalan seurakuntaa. Ei silloin ole juurikaan uskoa maan päällä jäljellä, koska uskovaiset on otettu pois ja he ovat Herran kanssa, kun Herra tulee pyhineen Öljyvuorelle (1.Tes.4:13-18; Sak.14:1-5).

Kolmanneksi, on ilmeistä Raamatun valossa, että kristikunta on suuren luopumuksen ja laittomuuden vallassa juuri ennen Herran tulemusta. Mutta Herra armossaan herättää ja uudistaa "käskyhuudollaan" tulemuksessa osan näistä uneliaista ja lankeemuksessa elävistä uskovista (Mat.25:6; 1.Tes.4:16; Ilm.14:15).

 Lisäksi monet tulevat uskoon viimeisessä lyhyessä herätyksessä juuri ennen Herran tulemusta ja näin uudistuneet uskovat ja viimeisen herätyksen sato saavat yhdessä nousta Herraa vastaan Hänen tulemuksessaan. Näin minä sen ymmärrän. Ei tarvitse siis olla mitään ristiriitaa. Luukkaan evankeliumin tekstin ja muiden herätystä kokevien kohtien välillä oikein ymmärrettynä.
Kopioitu osin www.kolumbus.fi/gematria/mtm015.htm





Keijo Lindemanin opetusta Elian henki lopunaikoina. Klikkaa seuraavaa linkkiä, niin pääse katsomaan TV7 ohjelma-arkistosta opetusta. Kannattaa katsoa kaikki opetussarjaan kuuluvat osiot.



http://www.tv7.fi/vod/player/?program=33932

David Wilkerson: Elian henki lopun aikoina: 

ELIAN HENKI JA VOIMA

by David Wilkerson | May 7, 2010

Vanha testamentti päättyy tähän upeaan profetiaan:
 "Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi." (Mal. 4:5-6)
Jeesus sanoi Johanneksesta: "Jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elia, joka oli tuleva." (Matt. 11:14) Kristus tarkoitti sanoa: "Johannes Kastajalla on Elian henki ja voima yllään, jos vain voisitte nähdä." Meille on kerrottu Herran enkelistä, joka ennusti Sakariaalle, että hänen poikansa Johannes "käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan." (Luuk.1:17)
Uskon Malakian profetian pitävän paikkansa myös tänä päivänä. Uskon, että Jumala taas kerran vuodattaa Elian hengen ja voiman valittujen palvelijoidensa ylle. Näitä Jumalan miehiä ja naisia tullaan käyttämään voimallisesti perheiden jälleen rakentamisessa.
Avioerot perutaan! Lapset huomaavat syyllistyneensä kapinaan ja palaavat vanhempiensa rakkauden yhteyteen.
Tämä profetia täyttyy silmiemme edessä juuri tällä hetkellä. Texasin kaupungissa vaatimaton nuori pastori alkoi rukoilla paikallisen koulun nuorten pelastumisen puolesta, ja Jumala voiteli hänet dynaamisella Elian hengellä ja voimalla. Eivät ainoastaan sadat paikallisen koulun oppilaat ole tulleet uskoon, vaan tämä jälleenrakentuminen leviää, mihin kouluun hän ikinä meneekin. Sadat, jopa tuhannet opiskelijat ovat joutuneet kiinni huumeista, alkoholista, seksistä ja kapinallisuudesta. Nuoret ihmiset kiirehtivät koteihinsa tehdäkseen sovinnon vanhempiensa kanssa. He ovat todistaneet syvästä vihasta, mutta nyt he itkevät ja katuvat! Tämä tulee leviämään koko maahan, koska Jumala on luvannut sovittaa vanhempien ja lasten välit.
Nähdessäni, mitä on tulossa, tuskin saan innostani kirjoitettua näitä sanoja. Tuntemattomat, vaatimattomat ja nöyrät Jumalan nuoret miehet ja naiset ovat saaneet ihmeellisen kosketuksen ja voitelun. Heille on annettu yliluonnollinen tehtävä ”mennä eteenpäin ja jälleenrakentaa”. Herran päivä on tullut. Huumeiden ja alkoholin syöpäläisillä ei ole enää lupaa nujertaa nuorten elämää. Jumala tulee tuhoamaan kaikki.


Seuraava linkki on Asko Tynjälän saarna lopun ajan herätyksestä TV7 ohjelma-arkistosta:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=10991

Seuraava blogi kertoo Elian hengestä:

http://opetuslapsi.blogspot.fi/2014/12/elian-henki-ennalleenasetus.html



Seuraava linkki kertoo Eliasta Raamatussa:

http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2006-05-25





Oma kutsumukseni Jumalalta

V. 2007 heräsin aamuyöstä sanoihin: "Minut on valmistettu lopun ajan herätystä varten". Ymmärsin, että Jumala puhui minulle. Ilmeisesti enkeli valmistaa tietä minulle hengen maailmassa. Näin asian ymmärsin. Samana vuonna kuulin sanat: "Elian henki on ylläsi". Jumalan puhe ei ollut korvin kuultavissa, mutta molemmilla kerroilla sanat tulivat suoraan tajuntaani. Näistä asioista en tiennyt mitään. Niinpä päätin lähteä tutkimaan asiaa Raamatusta ja mitä tästä asiasta opetetaan. Luin Raamatusta Eliasta Vanhassa Testamentissa ja Johannes Kastajasta Uudessa Testamentissa. Huomasin myös, että Jumala oli puhunut samasta asiasta myös muille uskoville.

Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä valmistaen ihmisiä Jeesuksen tulemukselle ja hän toimi Elian hengessä saarnaten parannuksen kastetta. Samoin uskovia voidellaan kulkemaan Elian hengessä valmistaen tietä Jeesuksen toiselle tulemukselle. Elian henki saa aikaan parannuksen yksilöuskovan, seurakunnan ja perheiden elämässä. Jumala ennalleen asettaa koko luomakuntansa ennen toista tulemustaan maaplaneetalle. Pidin tämän sydämessäni useita vuosia.

  Jouduin erämaahan oman valintani kautta, mutta armossaan Jeesus tuli hakemaan minut takaisin syksyllä v. 2015. Sana alkoi elää sydämessäni ja päätin ottaa uskon askeleen ja tehdä Jumalan tahdon elämässäni. Aloin kirjoittamaan tätä blogia ja toivon, että se olisi siunaukseksi monille. Herra olkoon minulle armollinen, jos jotakin jaan, joka ei ole Jumalasta ja oikaiskoon tieni, niin että pysyn vain ja ainoastaan totuudessa. Herra Jeesus Kristus ohjatkoon Pyhässä Hengessä ja totuudessa minun elämääni sinne, minne minun täytyy mennä ja mitä minun täytyy tehdä tulevaisuudessa. 



Jeesus tulee pian! Ylkä eli Jeesus tulee hakemaan morsiamensa eli seurakuntansa. Meidät Jeesukseen uskovat temmataan ylös Karitsan häihin. Pidä lamppusi palamassa, koska ajanmerkit jo ilmoittaa, että Jeesus tulee pian. Kaikkialla uskovien keskuudessa julistetaan tästä. Tarkkaa aikaa ei tiedä kukaan, vain Isä Jumala sen tietää, mutta heräjä valvomaan, että olisit valmis ennen kuin se päivä tulee. Ota Jeesus sydämeesi ja hylkää synti ja tee parannus elämässäsi. Etsi itsellesi saurakuntayhteys. Lue Raamattua ja rukoile!





Jumala puhuu monella tapaa

Jumala puhuu Sanansa eli Raamatun kautta sekä luonnossa. Kuuntele hiljaista sydämen ääntä, koska Jumalan Pyhä Henki puhuu sydämemme kautta. Joskus puheen voi kuulla korvin kuultavin, mutta yleensä Jumalan ääni on hiljainen kuiskaus.

Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiroimana.
Raamatussa Jumala puhuu meille täsmä sanoja, joka tarkoittaa, että tietty sana tai Raamatun kohta puhuttelee meidän elämän tilanteeseen tai sydämen tilaan. Jumala puhu myös yleisesti Raamatun kautta, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan.



 Meillä täytyy olla henkilökohtainen suhde Jumalaan ja sen voi saada ainoastaan Jeesuksen kautta, koska Jeesus on tie, totuus ja elämä. Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä.

Prophetic art ( covered in prayer)

 Kun olemme ottaneet Jeesuksen sydämeemme asumaan, saamme Pyhän Hengen sinetin. Pyhä Henki on meidän toinen Puolustaja, joka johdattaa meidät totuuteen. Pyhä Henki asuu sydämessämme ja Hänen kauttaan me ymmärrämme Raamattua ja kuulemme Häneltä, mitä Jumala meille puhuu.




 Jumalaa siis kuuntelee meitä ja myös vastaa meille. Jumala voi puhua meille toisten ihmisten kautta sekä musiikin ja taiteen kautta. Jumala puhuu myös unien ja ilmestysten kautta.


Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella. Unessa ja öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteellansa. Job. 33:14-15.

Jeesus vastasi kiusaajalle ja sanoi: "Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Matt. 4:4


Siis Jumala puhuu meille poikansa Jeesuksen kautta ja Raamattu on Jumalan Sana eli Jeesus.

Raamattu puhuu Mooseksesta, jolle Jumala puhui suusta suuhun kuten mies miehelle (4. Moos. 12: 6-8), ja profeetoille Hän on myös puhunut samoin (Hebr. 1: 1) selvällä miehen äänellä tai enkelien kautta. Näin oli Vanhan testamentin aikana, jolloin Jumala ei puhunut suoraan tavalliselle kansalle (ks. myös 2. Moos. 20: 18) vaan aina profeettojensa kautta .
Mutta Uuden testamentin aikana kaikki on muuttunut. Helluntain Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen on Jumala puhunut myös aivan tavallisille ihmisille kuten Jeesus lupasi:
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. (Joh. 14: 26).
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. (Joh. 16: 13).


Be Filled with Holy Spirit: Waterfalls of Heaven ~Todd L Thomas

 Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa puhutaan, kuinka Jumala puhui Aadamin ja Eevan kanssa. 1. Moos. 3:8-19. Näin oli aluksi paratiisissa, jolloin Luoja puhui luotujensa ihmisten kanssa, mutta synti tuli väliin ja erotti ihmisen ja Jumalan toisistaan aina Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen saakka, jonka jälkeen Jumala palasi luotujensa yhteyteen Pyhän Hengen kasteen kautta (Ap.t. 2:1-14).

Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Sillä teille ja teidän lapsillenne tämälupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen:"Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta." (Ap. t. 2: 37-40).





Jumala puhuu myös armolahjojen kautta, joita voi saada Jumalalta, kun pyytää niitä rukouksessa. Joskus Jumala voi antaa niitä ilman pyytämättäkin. Profetian lahja, tiedon sanat, ilmestyksen armolahja, viisauden sanat, rohkaisemisen armolahja, kielten selittämisen armolahja. Muitakin armolahjoja on, mutta nämä armolahjat toimivat siten, että Jumala puhuu näiden lahjojen kautta. Armolahjat on tarkoitettu seurakunnan rakentumiseksi ja lohdutukseksi.

Jumalan puhetta minulle henkilökohtaisesti
Vuosia sitten olin ahdistunut ja surullinen. Vuodatin huokaukseni Jumalalle. Silloin näin niityllä kävellessäni valkoisen perhosen, joka oli siipirikko. Mutta tämä siipirikko perhonen lenteli niityllä täydessä voimassa niin kuin muutkin perhoset, eikä mikään estänyt sen iloa, kun se kukasta kukkaan lenteli kuin muutkin perhoset. Silloin ymmärsin Jumalan suuruuden, kuinka Jumalan voimalla saamme kaiken voiman elämäämme, vaikka olemme monella tapaa rikottuja. Jumala voi tehdä rikotusta eheän. Hän voi muovata sinut uudelleen ja saat uuden luomuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Enkelien väliintulo ihmiselämään; Derek Prince, uneni, taivaallinen sota; Derek Prince, Sid Rothin ohjelma; Vatikaani odottaa vierailijoita avaruudesta.



Enkelien tähden
Enkelien väliintulo ihmiselämään

Antaessaan ohjeita rukouskäytännöstä Uudessa Testamentissa, Paavali kirjoittaa: "Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden." Paavali ottaa tämän edellytyksenä, kun kristityt kokoontuvat rukoilemaan, enkelit tulevat myös olemaan läsnä ja osallistuvat.



Enemmän kuin kerran, kun Ruth ja Minä rukoilimme yhdessä, hän kuuli enkelien laulavan. Huomasimme, että olimme etuoikeutettuja kokemaan pienen osan totaalisesta maailmankaikkeuden palvonnasta, ulottuen sekä taivaaseen, että maahan. Olen kuullut samanlaisen todistuksen muilta Kristityiltä.

Heb. 1:14 "Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" Kreikan sanonta käännettynä "palvelevia henkiä" kuvaa erityisesti henkiä, jotka suorittavat papillisia palvonnan toimia. Uuden Testamentin seurakunnassa taivas ja maa sekoittui yhteen rukouksessa.


Perättäiset enkelikapinat

Raamattu paljastaa enkelikapinoiden perättäisyyden Jumalaa vastaan. Ensimmäinen - ja merkittävin - oli alkuperäinen Luciferin(arkkienkeli) kapina kuvattuna Jesaja 14:12:14:
"Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi."

Osaltani uskon, että jumalallinen Persoona, jonka asemaa Saatana tavoitteli, ei ollut Isä Jumala, vaan Poika Jumala (ilmestyen myöhemmin ihmiskunnan historiassa Jeesus Nasaretilaisena). Konflikti näiden kahden välillä tuli huippuunsa ristillä, missä Saatana näennäisesti löi Jeesuksen, mutta itseasiassa Jeesus riisui Saatanan kaikista hänen aseistaan ja jätti hänet totaalisesti lyötynä. "Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." , toisin sanoen ristillä.

Ilm. 12:3-4 Saatana on kuvailtu "suuri, tulipunainen lohikäärme", jonka "pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä." Ilmeisesti arkkienkelinä, Luciferilla (nyt Saatana) oli käskyvalta kolmasosaan taivaan tähdistä, jotka seurasivat häntä hänen kapinassaan ja olivat hänen kanssaan heitetty ulos taivaasta. Saatana ja enkelit, jotka seurasivat häntä, perustivat sitten kilpailevan kuningaskunnan "taivaan avaruuksiin", jonnekin kolmannen taivaan välimaille (mikä on Jumalan asuinpaikka) ja maasta nähtävän taivaan.

Vaikka Saatanan kohtalo on ollut vääjäämättömästi päätetty hänen ristillä tapahtuneen tappionsa takia, lopullista tuomiota hänelle ei suoriteta, ennenkuin milleniumin lopulla. Siihen aikaan Saatana - yhdessä antikristuksen kanssa - tulee olemaan "heitettiin tulikivijärveen....Ja heitä vaivataan päivät ja yöt iankaikkisesti."


Langenneet enkelit ennen tulvaa.

Edellinen rikkomus osalla enkeleistä on kuvattu Genesis 6:1-2:
"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat."
Keitä ovat nämä "Jumalan pojat?" Niihin on kahdesti viitattu Jobin kirjassa.
Job.1:6: "Oli päivä, kun Jumalan pojat esittäyivät Herran edessä, ja Saatana oli myös heidän joukossaan."
Ja taas Job 38:7 kun Jumala kysyy Jobilta: "Missä olit...kun aamutähdet lauloivat yhdessä, ja kaikki Jumalan pojat huusivat ilosta?"
Selvästi, molemmissa näissä paikoissa, nämä "Jumalan pojat" olivat enkeliolentoja. Varmasti siellä ei ollut ihmisolentoja läsnä, kun Jumala laski maan perustan.

On kaksi kohtaa Uudessa Testamentissa, mitkä kuvaavat Jumalan tuomioita enkeleille, jotka tekivät syntiä tällä tavoin ihmisnaisten kanssa. Juuda 6 sanotaan: "ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;"




Selvästi nämä eivät ole niitä enkeleitä, jotka ottivat osaa Saatanan alkuperäiseen kapinaan, koska Saatana ja hänen enkelinsä eivät ole vielä vankeina, vaan ovat vapaana ja aktiivisia "taivaan avaruuksissa". Enkelien synti, johon Juuda viittaa oli, se että he hylkäsivät heille nimitetyn asuinpaikan taivaassa ja tulivat alas maan tasolle, missä he avioituivat ihmisnaisten kanssa.

Sitten juuda jatkaa: "Samalla tavalla, Sodoma ja Gomorra ja ympäröivät kaupungit antautuivat seksuaaliseen moraalittomuuteen ja luonnottomuuksiin. He ovat esimerkkinä niistä, jotka kärsivät ikuisen tulen rangaistusta."
Juuda vertaa Nooan päivien langenneita enkeleitä, Sodoman ja Gomorran ihmisiin, koska molemmat ryhmät olivat syyllisiä samaan seksuaalisen moraalittomuuden ja perversion syntiin.

2 Piet. 2:4-6 apostoli samoin liittää Nooan päivien langenneet enkelit Sodoman ja Gomorran ihmisiin:
"Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät."




Molemmissa tapauksissa heidän syntinsä olivat luonnoton seksi. Jakeessa 4, missä englantilainen käännös sanoo, "cast them down to hell"(=heittää heidät alas helvettiin), käytetty kreikan sana on oikeastaan tartarus, sana, joka esiintyy säännöllisesti kreikkalaisessa kirjallisuudessa. Tartarus on ollut määritetty "suljettuna paikkana, yhtä kaukana alhaalla kuin Haades, (Tuonela)Haadeksena on maan alla." On hämmästyttävää miten kauan Herra tulee kärsimään joitakin synnin muotoja maailmassa, mutta on tietyt rajat, joita Jumalan kiivaus vartioi. Yksi sellainen raja on se, joka kieltää seksuaalisen luonnottomuuden, olkoonpa se enkelien ja ihmisten välillä tai samaa sukupuolta olevien ihmisten välillä. Kun raja on ylitetty, Jumalan ankarimmat tuomiot tulevat nopeasti seuraamaan. Eräässä tapauksessa tuomio tuli tulvan muodossa; toisessa se äkisti pyyhkäisi pois kahden kokonaisen kaupungin väestön.

Samanlaisia syntejä meidän päivinämme

Raamattu selvästi osoittaa, että sukupuoliyhteys enkelien ja ihmisten välillä ei kokonaan loppunut tulvan aikaan. "Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita."

Hebrean sana nephilim on suoraan johdettu hebrean verbistä naphal, mikä tarkoittaa "langeta". Nephilim, siksi, ovat langenneita - se on, langenneita enkeleitä. Nephilim(jättiläisiä) oli maan päällä noina päivinä( se on, tulvan aikaan) - ja myös jälkeenpäin (se on, tulvan jälkeen).



Noita, jotka olivat syntyneet tällä myöhemmällä periodilla tästä luonnottomasta liitosta, kutsuttiin sankareiksi. Kreikkalinen mytologia vilisee kuvauksia sellaisista sankareista. He olivat syntyneet, kun olennot, joita kreikkalaiset kutsuivat jumaliksi, olivat sukupuoliyhteydessä ihmisnaisten kanssa. Nämä jumalat olivat yliluonnollisen voimakkaita olentoja, jotka tulivat alas korkeammalta olemassaolon tasolta. Raamattu kutsuu heitä nephilim . He olivat, itseasiassa, langenneita enkeleitä.

Antaakseni vain muutamia esimerkkejä, Zeuksen (jumalien "isä") oli sanottu ottaneen joutsenen muodon ja yhtyneen naiseen nimeltä Leda, joka synnytti hänelle kolme lasta. Toisessa tapauksessa, härän muodossa, Zeuksella oli sukupuoliyhteys Euroopan kanssa, joka myös synnytti hänelle kolme poikaa. Toinen "jumala" - Poseidon, meren jumala - yhtyi ihmisnaiseen ja hän synnytti hänelle pojan nimeltä Thesus, josta tuli yksi suosituimmista kreikkalaisista sankareista.

Monia muita esimerkkejä voisi olla lisättynä. Nämä myytit ovat kuin säroinen peili, antaen kieron edustuksen tapahtumista, mitkä on tarkasti summattu Genesis 6: 4:ssa.


Kuin Nooan päivinä

Luukas 17:26 Jeesus varoitti meitä: "Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä". Toisin sanoen, olosuhteet, jotka olivat merkkeinä Nooan päivinä, tulevat jälleen olemaan luonteenomaisia aikajaksolla juuri ennen nykyisen ajan päättymistä.

Nooan päivinä "maa saastui Herran edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa." Varmasti molemmat näistä piirteistä on ilmennyt uudelleentuotettuina silmiemme edessä tänään: moraalinen korruptio ja jatkuvasti kiihtyvä väkivalta.

Nooan päivinä myös ihmisyys joutui enkelien hyökkäyksen kohteeksi korkeammalta tasolta, jotka tekivät ihmisnaiset halujensa kohteeksi. Tänään taas kerran, media on pullollaan raporteista "vierailijoita ulommasta avaruudesta." Joskus näitä vakuutellaan lennokkailla silminnäkijän kertomuksilla.

Voimme heittää nämä kertomukset pois sepitelminä, mutta tämä ei selitä niiden laajenevaa toistumista. Toinen selitys, jonka Kirjoitukset tarjoavat on, että olosuhteet Nooan päivistä toistuvat. Langenneet enkelit ovat taas työssä maa planeetalla.


Ajankohtainen sana Paavalilta

Jos ylläoleva selitys Kirjoituksista on oikea, se antaa tasapuolisen tuoreen kiireellisyyden Paavalin varoituksiin, jotka on annettu 1 Kor.11:2-16. Paavali ei katsele seurakuntaa pienenä ryhmänä ihmisiä laskostettuna johonkin omaan uskonnolliseen rakennukseen. Mieluummin hän näki seurakunnan osana suurta, toiminta-pakattua draamaa, jännitettynä sekä maahan, että taivaaseen. Osallistuminen heidän kokouksiinsa ei ollut rajoitettu ihmisolentoihin, vaan saattoi myös sisältää enkeleitä, sekä hyviä, että pahoja.

Erityisesti, Paavali varoitti, että kun naiset osallistuvat rukouksiin seurakunnassa, tarvitsee olla varuillaan mahdollisesta, sekä hyvien, että pahojen enkeleiden läsnäolosta. Sopiva vastaus oli pitää sopivaa peitettä päässään. Tällä tavoin, he vahvistivat, että he olivat sen auktoriteetin alla, jonka Kristus oli laillisesti myöntänyt seurakunnalleen. He myös antoivat asiaankuuluvan kunnioituksen hyville enkeleille, jotka saattoivat olla läsnä ja samaan aikaan suojelivat itsensä epäpuhtaita hengellisiä vaikutuksia vastaan, jotka saattaisivat liikkua pahoista enkeleistä.
Ohjeet, koskien rukousta, mitkä Paavali antaa 1. Kor. 11:2-16 voidaan summata yhteen sanaan: kunnioitus.


"Missä on minun kunnioitukseni?"

Malakian aikana Herra syytti kansaansa vilpillisyydestä palvonnassaan. He olivat hyvin uskonnollisia, kuitenkin he olivat epäkunnioittavia. Malakian 1:6 Herra sanoo:
"Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni?"
Sitten Malakia 1:14 Hän päättelee:
"Sillä suuri kuningas olen minä.....ja minun nimeni on peljättävä pakanain seassa."

Melkein kaikissa kulttuureissa on tiettyjä menettelyn sääntöjä, mitkä hallitsevat tapaa, jolla ihmiset suhtautuvat kuninkaaseensa. Me kutsumme näitä sääntöjä protokollaksi.

Kuten maallinen kuningas, Herralla myös on Hänen protokollansa. Jotkut taivaallisen protokollan vaatimukset on lausuttu 1 Kor. 11:2-16. Ne muistuttavat meitä, että kristityt rukouksissaan eivät ole vain pieni eristetty oma ryhmänsä. Päinvastoin, Paavali sanoo, "meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,"Olemme nähneet, että "enkelit" sisältävät sekä hyviä ja pahoja enkeleitä.

Ilmimerkkinä kunnioituksestamme Herraa kohtaan, ja myös meidän omaksi parhaaksemme, meidän tarvitsee opiskella ja seurata taivaallisen protokollan vaatimuksia

Kopioitu osin: Derek Prince - Opetuskirje - No. 25: Because of the Angels / Angelic Intervention in Human Lives (käännös RS)

Seuraava linkki on Sid Rothin ohjelmasta TV 7 ohjelma-arkistosta: Vatikaani odottaa, että avaruudesta saapuu vierailijoita:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=30061







Uneni

Näin unta, että enkeli luisteli jäällä ja enkelillä oli ihanat, taivaalliset siivet. Enkelillä oli koira mukana. Huusin koiraa ja menin enkelin luokse. Enkeli oli surullinen ja itki. Samassa näin kuinka enkelin siivet olivat muuttuneet ikään kuin juuriharjoiksi siis maallistuneet, eikä ne olleet enää taivaalliset siivet. Sitten sanoin unessa enkelille: Tiedän miksi olet surullinen, koska olet rakastunut ihmiseen.

:app-name Screenshot

Mielestäni uneni viittaa enkelien lankeemukseen. Viimeisinä päivinä tulee olemaan niin kuin Nooan päivinä, että enkelit tulevat tekemään saman synnin yhtymällä ihmiseen. Tämä on Jumalan Sanan mukaan vakava synti.

Sen tähden halusin tuoda tekstin raamatunopettaja Derek Princen opetuksen Raamatusta, koska uskon, että tämä asia on hyvä tiedostaa. Uskon myös, että uneni oli myös mahdollisesti viesti Jumalalta, että Jeesus tulee pian ja siksi meidän pitää valvoa myös tämän asian suhteen. Monet voivat ajatella, että tämä ei ole totta, mutta uskoimmepa miten tahansa, niin tämä asia löytyy Raamatusta ja sitä ei voi ohittaa.

Seuraava linkki Derek Prince taivaallinen sota TV7 ohjelma-arkistosta. Kannattaa katsoa koko opetussarja 1-3 jaksot. Klikkaa linkkiä niin pääset ohjelmaan. 



http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14303


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Runoni


Nämä runot syntyivät sunnuntaina 31. päivänä maaliskuuta 2015. Vietin aikaani Jumalan kanssa ja rukoilin.  Ensimmäisessä runossa koin valtavan Pyhän Hengen voiman, joka alkoi siitä, kun piirsin sykerryksen paperille. Samalla katsoin ihanaa taivasta ikkunasta ja auringon valo loisti mahtavana ikkunasta sisään suoraan kasvoihini. Tunsin Jumalan rakkauden ja lämmön luonnon kautta. 







 Valon välähdys,
 pienen pieni sykerrys.
 Tämän hetken annoit minulle,
 kunnes tajusin antaa koko elämäni sinulle.
 Suurta rakkautta osoitit,
 poikasi ristinkuolemalla sovitit.
 Armosi, totuutesi seuratkoon minua,
 kaikkina elinpäivinä haluan kunnioittaa sinua.
 Siunauksen sateet lähetä iloksemme,
 sen me haluamme vielä kokea elämässämme.
 Loistakoon auringon lämpö sanoissani,
 joita haluan jakaa suojassasi. 

Uskon, että Jumala puhui minulle seuraavaksi, mitä pian tulee tapahtuman. Kirjoitin ylös ja tein siitä profetaalisen runon. 
 Myrskytuuli tuli voimakkaana parvekkeelleni ja sen jälkeen tuli hiljaisuus. Aurinko pilkahti pilven raosta ja sen jälkeen pilveen muodostui sydän. Koin, että se oli profetaalinen viesti Isä Jumalan sydämeltä ja siitä syntyi toinen runo. Seuraava kuva kuvaa Jeesusta eli ylkää ja Jumalan seurakuntaa eli morsian.



Isän sydämeltä

 Myrskytuulen lailla maa muuttuu,
 mutta joka huutaa minun nimeäni pelastuu.
 Hetkenä hiljaisuuden, minä tulen ja kokoan omani
 kun pilven raosta aurinko pilkahtaa, 
 muistakaa minun sanani.
 Merkit taivaalla sen jo ilmoittaa,
 ottakaa tästä hetkestä vaarin ja valvokaa.
 Olkaa kuitenkin turvallisella mielellä,
 ja kertokaa se kaikilla kielillä.
 Älkää peljätkö sydämissänne,
 minä olen voittanut maailman
 ja saanut omakseni valitut kansakunnistanne.
 Jumalan rakkaus ilmenee
 Jeesuksessa  Kristuksessa,
 joka on tie, totuus ja elämä
 koko maailmassa.