sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Rakkaus



Jumala on rakkaus. Raamattu ilmoittaa meille, mitä on rakkaus. Jumalan rakastaa meitä agape rakkaudella. Jumalan rakkaus ilmenee hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala antoi oman poikansa ristille ihmisten puolesta, jotta me saamme synnit anteeksi ja pääsemme taivasten valtakuntaan.


Opettaja, mikä on lain suurin käsky? Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden käskyjen varassa ovat laki ja profeetat. Matt. 22: 36-40.




Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä. Joh. 17:25-26.

Sillä rakkaus on Jumalaan se. että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat. 1. Joh. 5:3.




Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys. Room. 13:10.

Ja me olemme oppineet tuntemaan ja uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä. 1.Joh. 4:16.

Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Joh. 13:35.



Sydämen uskosta me rakastamme Jumalaa, toisiamme ja itseämme. Jos meillä ei ole rakkautta, niin se ei hyödytä mitään. Ilman rakkautta ei voi olla otollinen Jumalalle. Jumala haluaa, että sydän on Jumalan mielenmukainen. Rakkauteen ei voi koskaan pakottaa. Jumala vaikuttaa meissä rakkautta, kun rukoilemme ja luemme Jumalan Sanaa. Rakkaus muuttaa sydämemme ja silloin voimme rakastaa Jumalan rakkaudella toisiamme. Kaikki on vielä vajaavaista, mutta kun me saamme nähdä Jumalan, niin silloin kaikki tulee täydelliseksi. Rakkaus on kaikkein suurin voima. Jumala vuodattaa rakkauttaan Pyhän Hengen kautta.

Mutta toivo ei saata meitä häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämmiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Room. 5:5.


Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omatunnosta ja vilpittömästä uskosta. 1. Tim. 1:5.




Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei karehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa:
kaikki se peittää, kaikki se uskoo,  kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista ja profetoimisemme on vajaavaista.

Mutta kun tulee se, joka täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Kun minä olin lapsi, niin minä  puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt mä näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajaavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13:1-13.



Rakkauteen ei voi siis pakottaa. Jeesus haluaa sydämesi. Avaa sydämesi hänelle. Jeesus haluaa rakkautta kanssamme.  Hän vertaa meitä uskovia vaimoon ja Hän on itse sulhanen eli Ylkä. Hän haluaa suhdetta sinun kanssasi, niin kuin aviopari, mutta ilman seksuaalista rakkautta. 

Minä vannotan teitä te Jerusalemin tyttäret: älkää herätelkö , älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on vakevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.  Laul. 8:4.6.



Ennen kaikkea olkoon teidä rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden. 1. Piet. 4:8.

Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki. Snl 10:12.

Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. 1. Joh. 4:15-18.

Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte tulla lain kautta vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. Sillä Jeesuksessa Kristuksessa ei auta ympärileikkaus tai ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. Gal. 5:4-6.



 Jumalan rakkaus on rakkautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalan rakkaus ei ole pelkoa. Me olemme armon alla, emme lain alla. Se on vapautta. Me saamme tulla Jumalan luokse sellaisina kuin olemme ja kertoa kaikki murheemme Hänelle. Hän rakastaa meitä ehdoitta. Jumalan rakkaus ei ole ehdollista. Hän rakastaa sinua, vaikka olet syntiä tehnyt. Hän haluaa vapauttaa sinut synnin ja kirouksen laista, niin että pääset lapsen asemaan ja voit huutaa: Abba Isä. Jumala haluaa, että tulet lapsen kaltaiseksi, koska sen kaltaisten on taivasten valtakunta. Hän haluaa vapauttaa sinut synnistä ja vaikuttaa, että et enää syntiä halua tehdä. Se on rakkauden kautta vaikuttava usko.

 Jumala vaikuttaa sinussa tahtomisen ja tekemisen, kun luet Raamattua ja rukoilet. Hän muuttaa sinun mielesi, niin että alat tekemään sydämestäsi niitä tekoja, joita Jumala haluaa ja pikku hiljaa muutut Hänen kaltaisekseen. Se ei ole pakkoa, vaan sydämen halua, jota Jumala sinulta haluaa. Ilman Jumalan Sanaa ja rukousta me emme muutu. Jumalan Henki tekee eläväksi Jumalan Sanan ja me muutumme mielemme uudistuksen kautta Jumalan Pyhän Hengen avulla. 



Menkäämme maailmaan ja todistetaan Jeesuksesta. Kun evankeliumia on viety kaikkeen maailmaan, sitten tulee loppu. 

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. 1. Tim. 1:7.

 Siinä ilmestyi meille rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. 1. Joh. 4:9.







o-


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Jumala katsoo sydämeen

 ...Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."1. Sam 16:7

Jumala katsoo aina ihmisen sydämeen. Sydän on meidän mielemme, jossa meillä on myös tunteet. Jumala vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta meidän sydämeen. Jumala vaikuttaa meissä tahtomiseen ja tekemiseen. Kuuntele hiljaista sydämen ääntä, koska Jumalan Pyhä Henki asuu siellä. Pyhä Henki on annettu niille, jotka ovat ottaneet Jeesuksen sydämeensä asumaan. Jumala tietää salaisimmatkin asiat elämässämme. Kaikki on avointa Hänelle. Hän tuntee sinun ajatuksesikin. Jätä Jeesukselle murheesi ja pyydä Häntä auttamaan sinua. Ohjatkoon Pyhä Henki sinun elämääsi ja siunatkoon Herra sinua kaikilla teilläsi.



Ps. 19:8 
(19:9) Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
Ps. 44:21 
(44:22) eikö Jumala olisi sitä tutkituksi saanut, sillä hän tuntee sydämen salaisuudet?
Ps. 90:12 
Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.
Ps. 104:15 
ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen; niin sinä saatat kasvot öljystä kiiltäviksi, ja leipä vahvistaa ihmisen sydäntä.




Sananl. 13:12 
Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu.
Sananl. 15:13 
Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mutta sydämen tuskassa on mieli murtunut.
Sananl. 15:30 
Valoisa silmänluonti ilahuttaa sydämen; hyvä sanoma tuo ydintä luihin.
Sananl. 20:5 
Kuin syvät vedet ovat miehen sydämen aivoitukset, mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin.
Sananl. 20:27 
Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.
Sananl. 20:30 
Mustelmat ja haavat puhdistavat pahantekijän, lyönnit puhdistavat sydämen kammiot.
Sananl. 22:11 
Joka sydämen puhtautta rakastaa, jolla on suloiset huulet, sen ystävä on kuningas.
Sananl. 27:9 
Öljy ja suitsuke ilahuttavat sydämen; samoin ystävän hellyys, alttiisti neuvoja antavainen.


Jes. 65:14 
Katso, minun palvelijani riemuitsevat sydämen onnesta, mutta te huudatte sydämen tuskasta ja voivotatte mielimurteissanne.



Jer. 17:10 
Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.


Jer. 24:7 
Ja minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen minut, että minä olen Herra; ja he saavat olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.
Jer. 32:39 
Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä.




Hes. 36:26 
Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.




Luuk. 2:35 
-ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".
Luuk. 6:45 
Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Ap. t. 2:46 
Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
Room. 2:29 
vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta





Room. 10:10 
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
2. Kor. 2:4 
Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.
2. Kor. 3:3 
Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
Kol. 3:22 
Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa.
Hepr. 4:12 
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
1. Piet. 3:4 
vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
1. Piet. 5:2 
kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,





Jospa heillä olisi sellainen sydän, että he alati pelkäisivät minua ja noudattaisivat kaikkia minun käskyjäni, niin että he ja heidän lapsensa menestyisivät iankaikkisesti! 5. Moos. 5:29

Älköön siis teidän joukossanne olko ainoatakaan miestä tai naista, sukua tai sukukuntaa, jonka sydän tänä päivänä kääntyisi pois Herrasta, meidän Jumalastamme, mennäkseen palvelemaan noiden kansojen jumalia; älköön teidän keskuudessanne olko juurta, josta kasvaa koiruohoa ja marunaa, 5 . Moos. 29:18




Ja kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle, Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut. 1. Kun. 11:4








Sananl. 12:23 
Mielevä ihminen peittää tietonsa, mutta tyhmäin sydän huutaa julki hulluutensa.
Sananl. 14:10 
Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua.
Sananl. 14:13 
Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.
Sananl. 14:14 
Omista teistään saa kyllänsä se, jolla on luopunut sydän, mutta itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.
Sananl. 14:30 
Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.
Sananl. 15:7 
Viisasten huulet kylvävät tietoa, mutta tyhmäin sydän ei ole vakaa.











Ymmärtäväisen sydän etsii tietoa, mutta tyhmien suu hulluutta suosii.
Vanhurskaan sydän miettii, mitä vastata, mutta jumalattomien suu purkaa pahuutta.
Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.
Jolla on viisas sydän, sitä ymmärtäväiseksi sanotaan, ja huulten suloisuus antaa opetukselle tehoa.
Viisaan sydän tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa opetukselle.
Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivuttaa luut.
Kukistumisen edellä miehen sydän ylpistyy, mutta kunnian edellä käy nöyryys.
Tietoa hankkii ymmärtäväisen sydän, tietoa etsii viisasten korva.


Kuin hopeasilaus saviastian pinnalla ovat hehkuvat huulet ja paha sydän.
Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.


(7:5) Viisaitten sydän on surutalossa, tyhmien sydän ilotalossa.






Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle.


Ajattelemattomien sydän käsittää taidon, ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi.
Joka tuhassa kiinni riippuu, sen on petetty sydän harhaan vienyt, ei hän pelasta sieluansa eikä sano: "Eikö ole petosta se, mikä on oikeassa kädessäni?"
Mutta tällä kansalla on uppiniskainen ja tottelematon sydän; he ovat poikenneet ja menneet pois.








Mutta Israelin heimo ei tahdo sinua kuulla, koska he eivät tahdo minua kuulla. Sillä koko Israelin heimolla on kova otsa ja paatunut sydän.


Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?


















Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään 

heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.

Sydän voi sairastua, jos on murtunut mieli, mutta se voi myös tervehtyä iloisesta mielestä.Avaa sydämesi lukot Jumalalle. Hän parantaa sinun sydämesi haavat ja kasvattaa ne umpeen. Rukoile ja pyydä Jeesusta avuksesi Pyhän Hengen kautta. Jumala ei koskaan hylkää särkynyttä sydäntä.

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. Ps. 51:17

Sananl. 4:23 
Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.


Matt. 5:8 
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.

 









tiistai 9. helmikuuta 2016

Ylösnousemus

"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Joh. 11:25




Olin rukouksessa 9.2. 2016 ja Pyhä Henki sanoi minulle: "Ylösnousemus". Mietin, että mitähän Herra tahtoo nyt minun tietävän ja aloin tutkimaan sitä Raamatusta. Uskon, että Jeesus tulee pian ja siksi meidän pitää olla valmiina. Niin kuin Jeesus lähti, niin samalla tavalla mekin lähdemme. Jos me olemme viimeinen sukupolvi ja elämme, kun Jeesus tulee hakemaan meitä, niin me emme kuole, vaan me silmänräpäyksessä muutumme ja menemme Herraa vastaan ylös pilviin.

KIRKASTUSVUORI Matt. 17:1-13

Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö".
 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
 Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista".
 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"
 Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
 Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
 Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.





Luuk. 24
1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
2 Ja he havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta.
3 Niin he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.
4 Ja kun he olivat tästä ymmällä, niin katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa.
5 Ja he peljästyivät ja kumartuivat kasvoillensa maahan. Niin miehet sanoivat heille: "Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?
6 Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa,
7 sanoen: 'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös'."
8 Niin he muistivat hänen sanansa.
9 Ja he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille.
10 Ja ne, jotka kertoivat tämän apostoleille, olivat Maria Magdaleena ja Johanna ja Maria, Jaakobin äiti, ja muut naiset heidän kanssansa.
11 Mutta näiden puheet näyttivät heistä turhilta, eivätkä he uskoneet heitä.
12 Mutta Pietari nousi ja juoksi haudalle; ja kun hän kurkisti sisään, näki hän siellä ainoastaan käärinliinat. Ja hän meni pois ihmetellen itsekseen sitä, mikä oli tapahtunut.
13 Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista.
14 Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut.
15 Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa.
16 Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
17 Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
18 Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
19 Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,
20 kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.
21 Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat.
22 Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla
23 eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän.
24 Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet."
25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
28 Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi.
29 Mutta he vaativat häntä sanoen: "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa". Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa.
30 Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille.
31 Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.
32 Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?"
33 Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssansa.
34 Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille".
35 Ja itse he kertoivat, mitä oli tapahtunut tiellä ja kuinka he olivat hänet tunteneet, kun hän mursi leivän.
36 Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
37 Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.
38 Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
40 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat.
49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
50 Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.
51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
52 Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten.
53 Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.



Kristuksen ylösnousemus
Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni,  ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:
-- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi,
niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu,
ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.  Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.
Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet.

Kuolleiden ylösnousemus

 Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.  Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen -- mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty.  Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon.  Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.
Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet.  Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.  Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi,  jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.  Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.  Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.  Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? 30 Entä mitä varten me joka hetki antaudumme vaaraan? Niin totta kuin te olette minun ylpeyteni Herramme Kristuksen Jeesuksen edessä, minä katson joka päivä kuolemaa silmiin. Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan? Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan".  Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."  Tulkaa lopultakin järkiinne, älkää tehkö syntiä! On näet eräitä, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä -- tämän sanon teidän häpeäksenne.

Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"  Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa.  On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.  Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.
Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.  Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.  Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki.  Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset.  Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.
 Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.  Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.  Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:
-- Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!


Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan. 1. Kor. 15 1-58


2. Kun. 2:1-18

Elia otetaan taivaaseen

1 Sinä päivänä, jona Herra oli nostava Elian tuulenpyörteessä taivaaseen, Elia ja Elisa olivat lähdössä Gilgalista. 2 Elia sanoi Elisalle: "Jää sinä tänne. Herra tahtoo minun menevän Beteliin." Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en sinua jätä." Niin he lähtivät Beteliin. 3 Beteliläisiä profeetanoppilaita tuli kaupungista Elisaa vastaan, ja he sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra ottaa tänä päivänä mestarisi pois?" "Tiedän kyllä", hän vastasi. "Ei puhuta siitä."
4 Elia sanoi taas hänelle: "Elisa, jää sinä tänne. Herra tahtoo minun menevän Jerikoon." Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en sinua jätä." Niin he menivät Jerikoon. 5Jerikolaisia profeetanoppilaita tuli Elisan puheille, ja he sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra ottaa tänä päivänä mestarisi pois?" "Tiedän kyllä", hän vastasi. "Ei puhuta siitä."
6 Jälleen Elia sanoi hänelle: "Jää sinä tänne. Herra tahtoo minun menevän Jordanille." Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en sinua jätä." He jatkoivat yhdessä matkaansa, 7 ja viisikymmentä profeetanoppilasta lähti heidän jälkeensä. Kun he tulivat Jordanin rantaan, profeetanoppilaat pysähtyivät jonkin matkan päähän. 8 Elia otti viittansa, kietaisi sen kokoon ja löi sillä vettä. Vesi jakautui kahtia, ja he kulkivat yhdessä joen yli kuivaa maata pitkin. 9 Kun he olivat ylittämässä jokea, Elia sanoi Elisalle: "Mitä haluaisit minun tekevän hyväksesi ennen kuin minut otetaan pois luotasi?" Elisa vastasi: "Kunpa saisin henkesi voimasta esikoisen osuuden!" 10 "Etpä vähää pyydä", sanoi Elia. "Mutta täyttyköön pyyntösi, jos näet, kuinka minut otetaan luotasi. Jollet sitä näe, pyyntösi ei toteudu."
11 Kun he kulkivat ja puhelivat keskenään, siihen ilmestyi yhtäkkiä tuliset vaunut ja tuliset hevoset. Ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulenpyörteessä taivaaseen. 12 [i] Kun Elisa näki tämän, hän huusi: "Isäni, isäni! Israelin tuki ja turva!"* Elisa ei enää nähnyt Eliaa, ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahtia. 13 Hän otti maasta viitan, joka oli pudonnut Elian harteilta, ja lähti takaisin. Jordanin rantaan saavuttuaan 14 hän otti Elian harteilta pudonneen viitan, löi sillä vettä ja huusi: "Herra, Elian Jumala! Missä sinä olet?" Hän löi vettä Elian tavoin, ja se jakautui kahtia, niin että hän pääsi kulkemaan joen yli.
15 Jerikosta tulleet profeetanoppilaat olivat jonkin matkan päässä. He näkivät, mitä Elisa teki, ja sanoivat: "Elian henki on siirtynyt Elisaan." He menivät häntä vastaan, kumarsivat maahan saakka 16 ja sanoivat hänelle: "Meitä on täällä viisikymmentä riuskaa miestä. Me voimme lähteä etsimään mestariasi. Kenties Herran henki on nostanut hänet ilmaan ja lennättänyt jollekin vuorelle tai johonkin laaksoon." Mutta Elisa vastasi: "Älkää suotta ruvetko etsimään." 17 Kun he kuitenkaan eivät lakanneet kärttämästä, Elisa kyllästyi ja sanoi: "Menkää sitten." Viisikymmentä miestä lähti matkaan. He etsivät kolme päivää eivätkä löytäneet Eliaa. 18 He palasivat Elisan luo, joka oli vielä Jerikossa, ja Elisa sanoi heille: "Minähän sanoin, ettei teidän kannata lähteä."


Elias nousi taivaaseen kuolematta Vanhassa Testamentissa. Uskon, että Elian henki, joka siirtyi Elisaan ja Uudessa Tentamentissa Johannes Kastajassa oli Elian henki, niin lopun aikana Jumala varustaa uskovia Elian hengellä ja voimalla, jotka valmistavat tietä ennen kuin Jeesus tulee hakemaan morsiusseurakuntaansa, siis meitä uskovia. Niin kuin Johannes Kastajakin valmisti tietä Jeesukselle, kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran maailmaan, niin mekin valmistamme tietä Jeesukselle ennen kuin Hän saapuu meitä noutamaan. Valvokaa siis ja pitäkää henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki opettaa teitä kaikesta ja johdattaa totuuteen. Älkää nukkuko, koska sitä hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin Isä Jumala, milloin Jeesus tulee.






Ilm. 20
1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.




Rakas ystävä! Oletko miettinyt missä vietät iäisyytesi? Ota nyt vakavasti tämä ja tee parannus elämässäsi. Hylkää synti ja pyydä Jumalalta anteeksi. Ota sydämeesi Jeesus, niin saat Pyhän Hengen sinetin, jolloin Pyhä Henki ohjaa sinun elämääsi. Et kuulu enää maalman hengen valtaan, vaan kuulut Jumalan valtakuntaan.Tee siis ratkaisu jo tänään, koska huomisesta et tiedä, mitä tapahtuu. Raamatun profetiat tapahtuvat silmiemme edessä. Jumalan Sana on totta. Vain Jeesuksen kautta me pääsemme Isä Jumalan luo. Ei ole muuta tietä, koska Jeesus on totuus, tie ja elämä. Jeesus kantoi sinunkin syntisi ristinpuulla, joten hän sovitti kaikkien ihmisten synnit, jotta me olisimme Jumalalle kelpaavia. Uskomalla häneen sydämessäsi sekä siihen, että Isä Jumala on herättänyt poikansa kuolleista, sinä pelastut. Ala lukemaan Raamattua ja rukoilemaan sekä etsi itsellesi kristittyjen yhteys. Ala viettämään pyhitys elämää Jumalalle, joka tarkoittaa Jumalan tahdossa elämistä ja syntien tunnustamista ja hylkäämistä läpi elämän. Jumalan Henki muuttaa sinua, kun luet Raamattua ja rukoilet. Jeesus haluaa kumppanuutta kanssasi ja Hän kuuntelee sinua. Vuodata kaikki murheesi Hänelle, sillä Hän pitää sinusta huolen. Uskon mukaan me toimimme, vaikka emme näe. Älä siis pelkää, vaan usko ainoastaan. Jumala on luvannut ikuisen elämän niille, jotka ottavat Hänet vastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus näytti meille Isä Jumalan omalla vaelluksellaan. Jeesus tuli pelastamaan kaikki kansat ja Hän haluaa, että sinäkin tulet tuntemaan Hänet ja pelastut. Hän haluaa, että olet siellä missä Hänkin on. Hän meni valmistamaan meille majaa jo edeltäkäsin, joten meillä on myös asumus taivaassa.

Sano näin: Jeesus rakas tule asumaan sydämeeni. Anna anteeksi syntini ja auta minua hylkäämään syntini. Kiitos rakas Jumala, että kuulit pyyntöni. Ohjaa elämääni ja opeta minua kaikessa Pyhän Henkesi kautta, aamen. 

Jumala on armollinen ja Hän antaa anteeksi, kun hylkäät synnin elämästäsi. Ole siunattu Jeesuksen nimessä!